Viihtyisällä ja kauniilla luonnolla on suuri merkitys meidän jokaisen elämässä. Joku voi väittää, ikänsä kaupungissa asuneena, että myös kaupunkimiljöö on osa luontoa. Tosiasiassa se ei sitä ole, vaan luonto löytyy kokonaan muualta.
Minun käsitykseni on, että luonto käsittää ne alueet ja kaiken sen, joita ihminen kaikessa tyhmyydessään ei vielä ole onnistunut tuhoamaan. Niitä on aina vain yhä vähenevässä määrin, aikaa myöten me onnistumme tuhoamaan alkuperäisen luonnon lähes kokonaan. Me rakennamme, kaivamme, hakkaamme ja hävitämme kasveja ja eläimiä mistään välittämättä. Raha on ainoa ohjenuora, joka sanelee luonnon tulevan kohtalon.
Olen liikkunut luonnossa lähes päivittäin pitkälti yli 70 vuotta. Se pitää sisällään metsästystä, kalastusta, marjastusta, samoilua, pientä viljelytoimintaa ja puutaloutta. En liioittele yhtään kun sanon, että olen saanut luonnolta paljon enemmän kuin olen sille antanut. Sieltä olen saanut rauhaa, mielenterveyttä, yleiskuntonikin on säilynyt kohtuullisena vanhaksi saakka.
Mitä enemmään ikää on kertynyt, sitä surullisemmin olen katsellut suomalaisen luonnon muuttumista. Muutos ei ole missään osa-alueessa mennyt parempaan suuntaan, aina vain pahempaan. 70 vuotta sitten kaikki oli paljon paremmin.
Tuona aikana olemme tuhonneet vesistöistämme valtaosan. Suot ovat, suurelta osin tarpeettomasti, ojitettu, virtavedet perattu tai padottu, nekin lähes kaikki tarpeettomasti, järvien syvänteet täytetty suohumuksella ja vedet värjätty ruskeiksi, kalakannat kääpiöitetty ja osa lajeista hävitetty lähes sukupuuttoon. Kaiken lisäksi kansantaloudellemme aikoinaan hyvin tärkeä järviemme tuotto niin kalastuksen osalta kuin matkailutuottona on romahtamut murto-osaan entisestä.
Metsät ovat tärkein osa kaikille näkyvää luontoamme. Nekin olemme ahneuksissamme onnistuneet pilaamaan totaalisesti. Tilastojen mukaan metsät kasvavat runsaammin kuin koskaan aiemmin, yli 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Hakkuusäästöä jää vuosittain metsiin 30-40 miljoona kuutiota. Näin voi olla, en väitä tilastoja vastaan, mutta väitän kyllä että päin mäntyä koko homma on mennyt.
Tämän päivän metsä näyttää risukolta, pusikolta, hakkuuaukoilta ja kynnöspelloilta. Oikeaa metsää ei ole kohta missään, jos hakkuut jatkuvat samalla volyymillä kuin nyt. Ei ole suurtakaan iloa kansantaloudellemme, jos nuo kyseiset 100 miljoonaa kuutiota puuta ovat kaikki luutavarpuja.
Metsien hakkuista päättävien pitäisi viedä vaikka parisataa japanilaista matkailijaa keskelle Pohjois-Kymenlaakson metsämaisemaa ja kysyä heiltä mitä he ajattelevat suomalaisesta metsänhoidosta. Tuntien japanilaiset kohteliaan elämäntavan mestareiksi, he kuitenkin varmasti vain nyökyttelisivät ja kumartelisivat kohteliaasti ja vakuuttelisivat maiseman olevan todella vaikuttavan. Eri asia on sitten, mitä he todellisuudessa ajattelevat moisesta luonnontuhosta.
Metsäluonto puineen on niin tärkeä osa kansamme tulevaisuutta, että aivan pikaisesti olisi koko metsän käyttö mietittävä uudelleen. Me olemme jo nyt tuhonneet siitä osan, enempään ei olisi varaa. Meidän on kiireesti muutettava metsien hakkuut niin, että pääsisimme eroon, lähes sodan jäljiltä näyttävistä, aukkohakkuista. Nykyisen menon jatkuessa menetämme metsien kaikki muut käyttömuodot.
Olisi myös aika miettiä, miten maailma muuttuu tulevina vuosikymmeninä ja -satoina. On hyvinkin mahdollista, että teknologian kehittymisen ja ilmastomuutoksen vaikutuksesta Skandinavian maista tulee kiehtovimpia matkailumaita koko maailmassa. Siihen mahdollisuuteen meidän pitäisi valmistautua jo nyt suojelemalla ja korjailemalla jo aikaansaatuja luonnontuhoja niin, että pärjäisimme muuttuvassa maailmassa.
