Veikko Kärkkäinen
Satunnaisia kirjoituksia sattumanvaraisista aiheista.
Tänään oli tämän kevään kaunein päivä. Linnut konsertoivat aikaisesta aamusta alkaen. Käki kukkui päivällä ensimmäisen kerran tänä keväänä, tosin vain kahdeksan kertaa. Vähältä se aluksi tuntui, mutta onhan kahdeksan vuotta lisäaikaa näinkin vanhalle ihan kohtuullista. Tuomet ja sireenit valmistautuvat puhkeamaan kukkaloistoonsa.
Naapuritalossa häärii kiivaasti valkotukkainen, Hesasta tänne muuttanut eläkeläisrouva. Puutarhamaa muokkautuu hienoksi vasta ostetulla jyrsimellä ja kohta taloon tuotaville kanoille on rakenteilla uusi, hieno kanala. Entinen kansakoulu on muuttunut komeaksi kartanoksi ja saanut uuden ja tomeran asukin joka nyt eläkepäivinään toteuttaa elämänikäistä unelmaansa.
Maaseudun väkeä on viime vuosina muuttanut kaupunkeihin , kuka mistäkin syystä. Useimmiten on ollut kyse vanhuksista, joiden on ollut pakko muuttaa taajamiin palveluitten perässä, tai perheistä, joiden on ollut pakko muuttaa muualle työn perässä. Suurimmat syylliset ovat kuitenkin olleet kunnat ja valtio, joiden tavoitteisiin kuuluu yhteiskuntarakenteen tiivistäminen. Tiivistämisestä nähtiin syntyvän taloudellisia hyötyjä ja ekologisia säästöjä.
Nykyisissä tutkimuksissa on kuitenkin romutettu miltei kaikki entiset uskomukset. Tutkimuksien mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa maalla. Samoin uutta on tieto, että maalla asuminen onkin ekologisempaa kuin asua kaupungeissa. Maalla asuvan hiilijalanjälki onkin pienempi kuin kaupunkilaisen! Myös tiivistämisen hyödyt on kumottu, olisikin hullua jättää valmis asuinympäristö ja muuttaa kaupunkeihin, joissa muuttajalle on rakennettava uusiksi hänen tarvitsemansa infra.
Kouvolan kaupunki kartoitti maaseutuohjelmaansa laatiessaan ketä missäkin päin kaupunkia asuu. oli yllättävä tietää, että maaseudulla asuikin nuoremmat ihmiset ja taajamissa vanhemmat. Aina ennen kuviteltiin juuri toisin.
Kouvolan kaupunki omaa suuren, kauniin ja monipuolisen maaseudun. Kaiken kiireen ja melskeen keskellä meillä on paljon rauhallisia ja rauhoittavia asuinpaikkoja. Lasten on hyvä kasvaa maaseudun suojeluksessa ja opiskella pienissä viihtyisissä kouluissa. Rakenteilla oleva valokuituverkko takaa mainiot internet –yhteydet, jopa paremmat kuin monissa kaupungeissa. Suuren ja nykyaikaisen omakotitalon voi täällä ostaa samalla rahalla kuin Hesasta pienen yksiön laitakaupungilta. Kuitenkin kaikki tarpeellinen on aika lähellä, esimerkiksi Helsingissä monet käy töissä päivittäin.
Toteuta sinäkin oma unelmasi, tervetuloa asumaan Kouvolan maaseudulle!
Kaiken kukkuraksi on epäselvää, onko laskutusvirhe ollut olemassa jo parina edellisenä vuotenakin. Maallikosta kerta kaikkiaan käsittämätön juttu.
Kuusi ja puoli miljoonaa euroa on niin iso summa, että olipa se sitten poissa kummalta tahansa, ei sen pitäisi jäädä huomaamatta. Syntyy helposti käsitys, että niin kaupungin kuin vesilaitoksen päätöksistä ja kirjanpidosta vastaavat ihmiset eivät aina ole tilanteen tasalla. Kouvolan Vesi on muutenkin ollut viime vuosina usein julkisuudessa, eikä juuri koskaan myönteisessä mielessä. Sen päätöksistä ja toiminnasta on parhaillaankin vireillä kanteluita ja valituksia. Vesiosuuskunnat ovat sen kanssa lähes julkikapinassa. Vaikka maksuilta edellytetään tasapuolisuutta ja kustannusvastaavuutta, niitten määräytymisen periaatteita ei ole saatu monista pyynnöistä huolimatta julkisesti tarkasteltaviksi. Myöskin urakkatarjousten kanssa on ollut ongelmia ja jälleen kaupunkilaiset veden käyttäjinä ovat joutuneet niistä kalliisti maksamaan.
Myös kaupungin omaa toimintaa on pakostakin tarkasteltava. Kuuden ja puolen miljoonan maksaminen perusteettomasti kaupungin kassasta on hämmästyttävä juttu. Missä makaa kaupungin oma tilintarkastus ja mm. tarkastuslautakunta? Kerta, jolloin kaupungin tileissä on ollut ihmeellisyyksiä, ei ollut ensimmäinen.
Toisekseen on ymmärrettävää, jos vesilaitos vaikka tarkoituksellisesti siirtäisi omia investointikulujaan kaupungin maksettavaksi. Vesilaitos joutuu joka vuosi pulittamaan kaupungin kassaan vedenkäyttäjien maksamana piiloverona useita miljoonia euroja. Tarpeellista rahaa tietenkin kaupungille, mutta varmasti suuresti vaikeuttaa vesilaitoksen toimintaa. Samanlaista piiloveron luonteista maksua joutuu maksamaan vieläkin suuremmassa mitassa kaupungin omistama energiayhtiö.
Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöitten ja Fly Lappeenrannan tileissä suoritettiin juuri Lappeenrannan kaupunginvaltuuston toimesta erityistilintarkastus. Sellaisen suorittaminen kaupunkiyhtiöissä on melkoisen harvinainen toimenpide. Aihetta olisi enkä samalle toimenpiteelle myös Kouvolassa. Tarve tällaisille toimenpiteille tulee olemaan tulevaisuudessa suurempi kuin nyt. Syynä siihen on yksinkertaisesti kuntien ja sitä myötä kuntien yhtiöitten kasvaminen sellaisiksi, että niitten hallinta muuttuu, varsinkin luottamusmiespohjalta, mahdottomaksi. Lisäksi yhtiöitten muuttaminen osakeyhtiöiksi sulkee tavalliselta kansalta kokonaan mahdollisuuden niitten toiminnan seuraamiseen ja valvomiseen.
Virkamiehet näyttävät pyrkivän juuri siihen, jotta monenlaisia hankaluuksia tuova yleinen keskustelu tyrehtyisi.
Iitin kunnanvaltuutettu Tuukka Temonen kirjoittaa Iitin varallisuuden säätiöittämisestä. Siellä on ilmeisesti päätetty perustaa pääomaltaan 500.000 euron säätiö, jonka tehtävänä on tukea iittiläistä elinkeinojen ja maaseudun kehittymistä mahdollisen kuntaliitoksen jälkeen. Temonen on sitä mieltä, että tämä mainittu rahasumma olisi käytettävä nyt talouden tukemiseen, eikä säätiöidä myöhemmin käytettäväksi.
Yksi Kouvolan kuntaliitoksen hyviä asioita oli parin säätiön perustaminen ennen liitosta. Jaalan kotiseutusäätiö on parasta, mitä jaalalaisille on tapahtunut pitkiin aikoihin. Se on kaupungin päättäjistä riippumaton ja pystyy vuosittain avustamaan sikäläisiä yhteisöjä enemmän kuin Jaalan kunta aikoinaan. Kaupungin taholta ei olisi ainakaan nykyisessä tilanteessa odotettavissa minkäänlaista avustamista. Lisäksi jaalalaiset ovat mukana myös Elimäen ja Valkealan säätiössä, joka myös avustaa mainittujen alueitten asukkaita ja yhteisöjä tavalla, johon kaupunki ei ainakaan nyt pystyisi , tuskin koskaan tulevaisuudessakaan.
Säätiöt, oikein hoidettuna, ovat entisten liitoskuntien maaseutualueitten pelastus täysmittaiselta katastrofilta. En yhtään ihmettele, että iittiläiset kaukaa viisaina suunnittelevat samaa, pääoma vain tuntuu liian pieneltä jotta säätiö voisi toimia kunnolla. Myös säätiön säännöt kannattaa rakentaa huolella, jotta sen tulevaisuus olisi turvattu.
Toisessa jutussa Ado Sakari Ala-Krekola on herännyt huomaamaan, että Kouvolankin yksi vahvuus voisi olla sen laaja maaseutu. Oppi hänelle on tullut Seinäjoelta saakka. Siellä maaseudun merkitys on ymmärretty ja sitä on hyödynnetty. Kouvolassa valitettavasti on aivan toisin, maaseutu nähdään vain kiusankappaleena, jota on väkisin raahattava perässä ja karsittavien palveluitten luovuttajana. Seinäjoella maaseudun väki on tyytyväistä, Kouvolassa taas tuskin tyytyväistä maalla asuvaa vastaan tulee. Kuitenkin juuri Kouvolankin suurimmat vahvuudet piilevät maaseudulla. Asukkaat kaupungissa vähenevät vauhdilla.
Uusia asukkaita on mahdollista houkutella kaupunkiin, jos maaseudun mahdollisuudet ymmärrettäisiin. Ei helsinkiläinen it-alan ammattilaisperhe, jonka muuton pontimena on teini-ikäisen tyttären hevosharrastus, muuta kaupungin keskustaan. He haluavat maalle. Mahdollisuuksia tarjota asuinmahdollisuuksia monenlaisille uusille muuttajille on vaikka millä mitalla. Uusimpien tutkimuksien mukaan maalla on ekologisempaa asua kuin kaupungeissa.
Ainakin kolmasosa ihmisistä haluaa asua omistusasunnossa maaseudulla. Heille vain on tarjottava siihen mahdollisuudet ja tehtävä muuttaminen mahdollisimman helpoksi. Asiaan vain pitäisi herätä ajoissa, ei vasta sitten kun maalla ei ole enää muuta kuin lahoavia mökkejä ja niissä asumassa muutama vihainen mummo. Kouvolalla on niin laaja, monipuolinen ja rikas maaseutu, että sen hyödyntämättä jättäminen tuntuu miltei rikokselta.
Jos sama suhteutettaisiin vaikka Helsinkiin, niin adressiin pitäisi saada noin 400.000 nimeä. Taitaisi jäädä keräämättä.
Harmi, että ei entisessä kotikunnassani Valkealassa kerätty aikoinaan samanlaista adressia. Olen ihan varma, että olisi päästy vastaaviin lukuihin, jopa ylikin. Kuntaselvitystä tehtäessä meistä vaan ei oikein kukaan uskonut, että liitokseen mentäisiin. Selvitysmies Esko Riepulaa ei ollut edes alun perin palkattukaan rakentamaan kuntaliitosta. Kuitenkin siihen päädyttiin kuntaliitosta haluavien voimakkaan, valtuutettuihin suunnatun kampanjan päätteeksi.
Ehkä Kangasniemi on nyt jonkunlainen ”läpileikkaus” Suomen maaseutukuntien mielialoista. Itsenäisyydestä ei tahdota hevillä luopua. Kaikki ongelmat, mitä liitoksista seuraavat, ovat nyt tarkasti tiedossa. Muutama vuosi sitten ei vielä kovin selvästi nähty, mitä liitoksista seuraa. Aavisteltiin kyllä, ja todellisuus on kulkenut aavistelujen mukaisesti.
Kuntaliitokset eivät todellakaan ole pelastus kuntien ongelmiin. Uusia ratkaisuja on löydettävä ja rohkeasti kokeiltava. Muuten meillä on autio maaseutu ja tukkoiset, meluisat, hermoja raastavat kaupungit asuttavanamme. Samalla menetämme huomattavan määrän euromiljardeja omaisuusmassojen arvojen heikkenemisenä ja jopa katoamisena
.
Valtiolla on avaimet kädessään. Sen on vaikkapa valtionosuuksien lakkauttamisilla ja lisätehtävien sälyttämisellä kuntien harteille helppo pakottaa lähes kaikki kunnat takaisin ruotuun. Taitaisi Kauniainen jäädä ainoana maksukykyisenä vielä jäljelle kuntakartalle. Onko se sitten sopivaa menettelyä sivistyneeltä, demokraattiselta valtiolta, sitä sopii kyllä kysyä.
Nyt kuitenkin kuntien valtionapuja leikataan. Vaikka ne saavat tulevaisuudessa jäteveron tuoton itselleen, niin leikkaus on kuitenkin satoja miljoonia euroja . Se on myös ilmeisen tarkoitushakuinen. Leikkauksella varmasti pyritään osoittamaan ”kapinakunnille”, että on viisainta taipua mukisematta istumaan kuntauudistuksen kelkkaan. Sitten on taas kaikki rahoitusongelmat pois pyyhkäisty ja kuntataivaalla paistaa kirkas aurinko.
Tulevaisuus saattaa olla kuitenkin melkoisesti toisenlainen. Kapina tuskin päättyy tähän ja uusia keinoja kuntatalouden parantamiseksi taitaa olla pakko etsiä.
Annan mielelläni tähän oman vähäisen ehdotukseni vapaasti käytettäväsi. Jokaisen kunnantalon ovenpieleen hankitaan puusta veistetty vaivaisukko käsi ojossa pyytämään lanttia jokaiselta ohikulkijalta. Sen verran ukkoa voidaan modernisoida, että sen käsi siirtyy oven edestä pois vain isohkon kolikon voimalla. Toimii varmasti, jopa kahdella tavalla: Pohjanmaalaiset puusepät, tai vaikka Kouvolan puurakentamisen innovaattorit saavat runsaasti töitä vaivaisukkojen rakentamisessa ja huollossa ja kunnat selkeää tuloa tavalla, josta ei varmasti kukaan kuntalainen ruikuta.
Kannattaa lisäksi muistaa, että muutama vuosisata sitten vaivaisukkojen avulla taidettiin hoitaa suuri osa kuntien sosiaalipalveluitten rahoituksesta.
Valtapuolue Yhtenäisen Venäjän piirissä pohdittiin tilannetta ja yksi ehdotus oli ylitse muiden: Elmurod Rasulmuhammedow esitti, että eläkeläisiä lähetettäisiin nauttimaan eläkkeistään muihin maihin, etupäässä sellaisiin maihin, joissa tulee toimeen vähemmällä rahalla kuin Venäjällä.
Mielenkiintoinen ajatus. Suomessakin voisi esittää harkittavaksi samanlaista järjestelyä. Eläkkeen koosta riippuen eläkeläisiä voisi jakaa erilaisen kustannustason maihin. Alle tuhannen euron eläkeläiset voisivat mennä esimerkiksi Latviaan, Bulgariaan, tai Islantiin, 1000-1500 euron eläkeläiset Egyptiin, Turkkiin tai Kreikkaan.
Suurempia eläkkeitä tienaavilta tietenkin pitäisi ottaa passi pois jotta kaikki jäisivät Suomeen maksamaan veroja.
Kun asiaa kehitellään vielä eteenpäin, niin eläkeläisten muutosta voisi tehdä vastavuoroista, otetaan Suomeen kustakin maasta työperäisiä maahanmuuttajia sama määrä, sairaanhoitajia, hitsareita, marjanpoimijoita…
Kuntien liitokset, tehtiin ne sitten vapaaehtoisesti tai pakolla, eivät takaa sitä, että uudet suuret kunnat automaattisesti olisivat vahvoja taloudellisia toimijoita. Suuret kunnat vain kasaavat samaan yksikköön kaikkien liitoskuntien ongelmat. Sosiaali- terveydenhoito- koulutus- vanhushuollon ym. ongelmat keskittyvät palvelurakenteitten uusimisen yhteydessä suuriin yksiköihin ja tulevat vaikeammin hallittavaksi.
Yksiköitä on uudistettava, laajennettava, rakennettava uusia. Samalla pienten liitoskuntien yksiköt jäävät vajaakäytölle tai tyhjilleen. Sama määrä sairaita on hoidettava, lapsia koulutettava ja vanhuksia huollettava kuin ennen kuntaliitostakin. Ongelmat rahoituksessa eivät poistu, varmuudella kyllä suurentuvat ainakin viiden ensimmäisen vuoden aikana.
Kuntaliitokset suunnitellussa mitassa olisivat Suomen kokonaisedun kannalta tuhoisia. Todennäköisesti 10-15 vuoden aikana kolmasosa maastamme lähes autioituisi. Palvelujen kaikotessa ylivoimaisen matkan päähän, asukkaitten on pakko muuttaa perässä, halusivat sitä tai eivät. Omaisuusmassat, talot, tanhuat, tiet, puhelin ja sähköverkot ym. jäisivät arvottomaksi, eikä kukaan korvaisi syntynyttä vahinkoa. Samalla kuitenkin muutamissa keskuksissa jouduttaisiin satsaamaan mielettömiä summia uusrakentamiseen hyvin kalliilla hinnalla. Muuttoliike pitäisi siitä huolen yhden sukupolven ajan. Maaseutuelinkeinojen tulevaisuus olisi entistä synkempi ja Suomen ruokahuolto kallistuisi entistä enemmän tuonnin varaan.
Yksi asia kannattaa myöskin ajatella: onko olemassakaan sellaisia kuntia, joihin liittyessä liittyvän kunnan asukkaitten taloudessa tapahtuisi selkeää paranemista? Lähes kaikki kunnat tuntuvat kamppailevan jonkinasteisen talousongelman vaivaamana. Ei minun logiikkani mukaan kahden köyhän yhdistyessä synny yhtä rikasta, vaan yksi todella köyhä. Pelkkä suuruus ei tuo mihinkään ongelmin ratkaisuja. Eikö vuosisatojen saatossa syntyneet kunnat voisi säilyttää ja kehittää vaikkapa maakuntahallintoa huolehtimaan ja rahoittamaan ongelman ytimeksi tiedettyjä kunnille langenneita tehtäviä. Maaseutu säilyisi elinvoimaisena ja alueitten lähipalvelut pystyttäisiin säilyttämään.
Viime aikoina on saatu lukea kahdesta kouluissa tapahtuneesta puukotuksesta. Molemmissa tapauksissa on ainakin epäilty motiivina olleen koulukiusaamisen. Tapauksien tutkinta on vielä kesken.
Olen noin kymmenisen vuotta ollut mukana sovittelutoiminnassa, viimeiset kolme vuotta erikoistuen sovittelemaan pelkästään koulukiusaamisia. Kuulun jäsenenä yhdistykseen nimeltä Seiskan Sovittelijat ry, joka tekee vain koulusovitteluja, toimialueenaan Kouvolan kaupunki ja Iitin kunta.
En tiedä missään päin Suomea olevan vastaavaa koulusovitteluun erikoistunutta yhdistystä. Lakisääteistä sovittelutoimintaa hoitavat sovittelutoimistot kenties jossain päin Suomea suorittavat myös koulusovitteluita, mutta varmaan aika vähäisessä määrin. Koulutus ja varsinkaan resurssit ja eivät useinkaan ole riittäviä.
Tarve kiusaamisten sovittelulle on valtava. Väitän ihan vakavissani, että tuskin on kouluakaan, jossa ei tapahtuisi kiusaamisia. Jossain kouluissa homma on hanskassa ja asiaan puututaan heti ja vakavissaan. Konsteja on olemassa , KiVa –koulu projekti ja vertaissovittelu muun muassa. Useimmissa kouluissa kuitenkaan näin ei ole, kiusaamiselle ei tehdä mitään. On koulun maine otettava huomioon ja kiusaamisesta vaietaan, odotetaan, että se loppuu itsestään joskus.
Näin tietysti tapahtuukin, viimeistään kun koulu on ohi. Siihen mennessä vain on voinut tapahtua valtavia asioita. Koko kiusattu nuori on saatettu menettää, hänestä on tullut henkinen raajarikko, joka joutuu kantamaan invaliditeettiaan koko loppuelämänsä ajan. Koko perheen elämä on voinut suistua raiteeltaan, pahimmassa tapauksessa on jouduttu myymään koti, muuttamaan toiselle paikkakunnalle, luopua työpaikasta muuton takia ja niin edelleen. Kiusaamistapaus on voinut tulla maksamaan yhteiskunnalle miljoonia.
Ällistyttävää on myös se, että miltei aina kiusaamistapauksissa väistyjä on kiusattu. Kiusaaja jää jatkamaan entiseen kouluun kiusatun muuttaessa muualle. Syytöntä rangaistaan, syyllinen jää voittajana kentälle.
Seiskan Sovittelijat ry on viime vuosina hoitanut hyvällä menestyksellä vaikeitakin kiusaamisjuttuja. Toimimme aina koulun suostumuksella ja tuella, ilman korvausta ja palkkiota.Ainoa yhteiskunnan tuki on kaupungin 300 euron vuosiavustus. Kymin 100v. säätiö on tukenut koulutustamme. Emme pyrikään etsimään syyllisiä ja varsinkaan rankaisemaan, vaan pyrimme lopputulokseen, jossa normaali tilanne ja koulurauha palaa kaikille.
Ihmeellistä kyllä, nuorten kanssa on aina melko helppo päästä sopimukseen ja mikä ihmeellisintä, sopimuksista pidetään kiinni. Lasten huoltajat ovat kokonaan toinen juttu, heidän ristiriitansa ovat paljon vaikeampia ratkoa.
Koulusovittelun eteen olisi pikaisesti tehtävä jotakin. Sovittelutoimistojen rikosten ja riitojen sovittelijoiksi koulutettuja vapaaehtoisia sovittelijoita pitäisi kouluttaa myös koulusovittelijoiksi. Kehittämämme toimintamalli on toimiva ja muittenkin saatavilla.
Vanhemmalla henkilöllä, joka tulee vielä koulumaailman ulkopuolelta, on auktoriteetti tallella ja siitä on suuri apu. Opettajien auktoriteetti on monesti mennyt maanrakoon ja kaikki rankaisukeinot on otettu heiltä pois . Monelle opettajalle työpäivät ovat äärettömän vaikeita. Heitä ei ole palkattu kouluihin sovittelijoiksi, vaan opettamaan kunnollisesti käyttäytyvää koulunuorisoa. Varsinkaan suurissa kouluissa ei tällaista nuorisoa juuri enää ole. On vaarana, että puukotusten kaltaiset tapahtumat kouluissamme lisääntyvät vuosi vuodelta. Jotain tarttis tehrä, niin kuin Manu aikoinaan sanoi.
Kreikalla on jälleen yksi lainapaketti sovittavana. Kuten entistenkin pakettien, kreikkalaisten on nöyryyttävää niellä sen saamiseksi asetettuja ehtoja. Maa on koko ajan menossa syöksykierteeseen, sen varmaan jokainen kreikkalainen tajuaa. On häpeällistä tietää elävänsä, koko kansakunta, koko ajan ulkomaisen lainoituksen varassa. Jokaisen lainapaketin jälkeen on alettava neuvotella seuraavasta ja jälleen ehtona on jotain uusia kiristyksiä. Loppua ei ole näkyvissä. Lainamäärä ei vähene ja maa syöksyy joka päivä lähemmäs maksukyvyttömyyttä.
Me katselemme tv:stä kreikkalaisten protestointia lakoin ja mielenosoituksin. Helposti tulee ajateltua, että näin kreikkalaiset vain pahentavat tilannettaan. Rikotaan paikkoja, jarrutetaan työpaikoilla tuotantoa ja näytetään rahoittajamaille keskisormea.
Entä jos keskisormen näyttäjät ovatkin oikeassa? Jos avustuspaketit ovatkin hirveä virhe? Niillä vain ajetaan maa ensin kaaokseen niin taloudellisesti kuin poliittisestikin ja kuitenkin lopulta päädytään maksukyvyttömyyteen. Ehkä mielenosoittajat haluavatkin rahoittajamaiden holhouksen loppuvan pikaisesti vaikka tuloksena olisikin konkurssi? Saadessaan mitä pikimmin oman rahan ja oman rahapolitiikan, sitä pikimmin Kreikka saa mahdollisuuden uuteen nousuun.
Se on kivulias tie niin kreikkalaisille, kuin meille muillekin, mutta kuitenkin alku uuteen nousuun. Ennustan, että nykyisen tien loppu häämöttää jo seuraavan mutkan takana.
Voi meitä poloisia, jotka tähän maailman aikaan olemme sattuneet syntymään ja asustamme maaseudulla. Meitä isketään kuin vierasta sikaa!
Koko maata uhkaa kuntaremontti, joka toteutuessaan romuttaa lähes koko maaseudun. Uusien kuntien aloittaessa, joko suosiolla tai pakolla, alkaa palveluitten raaka alasajo, vaikka kuntauudistuksen ajajat sanovat uudistuksen parantavan palveluita ja niitten saantia tasapuolisesti koko maassa.
Kuntauudistuksessa on tarkoituksena parantaa kuntien taloutta . On vain yksinkertaisesti niin, että juuri mistään muusta kuin palvelurakenteita karsimalla ei moneen vuoteen ole mahdollisuutta saada säästöjä aikaan. Kun lähes kaikki uudet kunnat kasataan jonkun kaupunkikunnan ympärille, kehitys johtaa vääjäämättä siihen, että kuntakeskukseen keskitetään kaikki palvelut muun alueen jäädessä lapsipuolen asemaan. Juuri näin on käynyt Kouvolassa, joka toimii asiassa hyvänä/huonona malliesimerkkinä kaikille jotka vain haluavat asioihin tutustua. Ainoa hyötyjä on ollut vanha Kouvola, muut viisi kuntaa pelkkiä kärsijöitä.
Miksi sitten näin? Syitä on monta, mutta tärkein niistä vallan keskittyminen. Suuri kaupunkikunta, johon muut liitettiin sai valtuustoon automaattisesti rajun enemmistön, sama koskee myös johtavia virkamiehiä. Vaikka ensimmäinen valtuusto oli normaalia suurempi, kävi näin. Seuraavien vaalien jälkeen tilanne vielä tulee korostumaan entisestään. Voi olla hyvinkin, että joku entinen kunta, esimerkiksi 11.000 asukkaan Valkeala, ei saa enää yhtään valtuutettua läpi.
Toinen syy tulee olemaan entisestäänkin suurempi rahapula. Kuntaliitos ei ole ilmainen, ei alkuunkaan. Puhutaan monista miljoonista jo pelkästään käytännön liitoskuluissa. Vanhoista liitoskunnista on saatavissa faktaa kustannusten suuruudesta. Sitten on rasitteena henkilöstön suoja-aika, nyt viisi vuotta ja tulevaisuudessakin, vaikka lakia muutettaisiin, monia vuosia. Ei ole olemassa kuntaliittäjiä, jotka liitoksen jälkeen näkevät tuloksena oman irtisanomisensa. Todennäköisesti ensimmäiset viisi vuotta entinen johtoporras jatkaa, palkat isossa kunnassa nostetaan ison kunnan tasolle koko henkilöstölle ja niin edespäin. Ajetaan alas entisiä rakenteita, perustetaan uusia liikelaitoksia ja kunnallisia osakeyhtiöitä ja rahaa hukkuu jälleen.
Kolmas syy on hallinnon muutos niin, että juuri kukaan ei hallitse kokonaisuutta ja mikä vaarallisinta, ei ehkä välitäkään. Käsittelyyn tulevat asiat ovat isoja ja monimutkaisia. Valtuutetut eivät jaksa enää paneutua niihin kunnolla ja se kattaa virkamiehille valmiin pöydän. Minkä asian vaan saa menemään valtuustossa lävitse jos niin haluaa. Ja vaikea on varmaan löytää virkamiestä, joka ei ota vastaan valtaa kun sitä lautasella hänelle tarjotaan. Virkamiespäätöksestä Kouvolassa on juuri nyt menossa hyvä esimerkki kirjastojen lakkautuksista päätettäessä: Yksi lainauspiste on lopetettu jo kokonaan ja kolmen muun kirjaston kirjoista on suuri osa siirretty jäljelle jääville kirjastoille, vaikka valtuusto ei ole asiassa vielä sanonut sanaakaan. Kuka päätöksen on tehnyt ohi valtuuston?
Asiasta voisi kirjoittaa vaikka romaanin. Huolestuttavaa on myös se, että aivan varmasti viisi ensimmäistä vuotta kuntaliitoksista mitataan vai pelkkiä kuluja. Lisäksi on epävarmaa, josko senkään jälkeen mitataan mitään hyötyjä. Seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan koko maailman taloudessa kriisivuosia. Kestääkö Suomi kuntaliitoksista syntyvät lisäkulut? En väitäkään, etteikö Suomen kuntakentässä pitäisi saada aikaan muutoksia. Nyt vain pitäisi kartoittaa tarkasti eri vaihtoehdot, niitäkin on olemassa. Valtion rooli kuntien rahoituksessa on ollut pielessä jo vuosikymmenien ajan. Olisiko valtion järjestettävä joitakin kuntien palveluita? Silloin ainakin pystyttäisiin pääsemään tarpeeksi suuriin yksikkökokoihin ja saada "suuruuden ekonomian" tuomia konkreettisia säästöjä .
Väkisinkin ihmetyttää politiikkojen nopeasti vaihtuvat mielipiteet isoistakin asioista. Lauantaiaamuna 4.2 television aamuohjelmassa esiintyi Mari Kiviniemi, kertoen henkeen ja vereen vastustavansa hallituksen suunnittelemaa kuntauudistusta. Ei ikinä olisi uskonut, että siinä nyt puhuu entinen kuntaministeri, joka aikanaan ajoi erityisen pontevasti Kunta- ja palvelurakenneuudistusta (Paras hanketta) kuin käärmettä pyssyyn.
Nyt on puheessa toinen sävel. Sen suurin aiheuttaja lienee perussuomalaiset, jotka ovat olleet koko ajan kuntien lahtaamista vastaan. Oli pakko lähteä samalle linjalle, muuten tulevissa kuntavaaleissa kävisi perin köpelösti. Toinen takinkääntöön vaikuttava seikka on väkisinkin ollut kunnista kuulunut palaute, joka on ollut perin yksisuuntaista. Kuntakapina laajenee parasta aikaa, eikä loppua näy.
Allekirjoittaneen mielestä keskustan nykypolitiikka kunta-asiassa on malliesimerkki politiikkaan pesiytyneestä äänestäjien aliarvioinnista. Jos Mari Kiviniemi olisi esittänyt julkisen selityksen muuttuneesta käsityksestään ja pyytänyt aikaisempaa erehdystä anteeksi, politiikan moraali olisi pompahtanut kokonaan eri potensseihin. Sellainen vaan ei ole politiikassa tapana, en ainakaan koskaan ole havainnut.
Asiana kuntauudistus pitää sisällään monenlaisia pointteja. Kun Kataiselta kerran televisiohaastattelussa kysyttiin, miksi Siilinjärven ja Kuopion liitoshanke ei etene, hän loihe lausumaan, että ei ole todistettu kuntaliitoksesta syntyvän minkäänlaisia hyötyjä. Aika metkasti sanottu silloiselta valtiovarainministeriltä. Saman asian voisivat kertoa lukuisat kuntaliitosten uhreiksi joutuneen kansalaiset. En edelleenkään ole missään nähnyt sellaista tutkimusta tai selvitystä, joka osoittaisi kuntaliitoksesta jossain päin Suomea syntyneen mitattavissa olevaa hyötyä.
Haitat sen sijaan ovat aukottomasti todistettavissa. Kuntaliitoksissa reunakunnat menettävät palvelunsa pikavauhdilla ja haja-asutusalueitten autioituminen alkaa. Viiden vuoden suoja-aika henkilöstön vähentämisessä velkaannuttaa uutta kuntaa kohtuuttomassa määrin ja kaikkien palkkojen ”harmonisointi ” kalliimpien palkkojen mukaisiksi iskee talouteen ison loven. Kunnan, hallinnon ja asioiden suuruus menevät yli luottamusmiesten ymmärryskyvyn. Valta siirtyy tällöin melkein kokonaan virkamiehille, jotka pystyvät pyörittämään valtuustoa mennen tullen. Ei kovin hyvältä näytä.
Presidentin vaalin huuma on haudannut vähäksi aikaa alleen euroaluetta vaivaavan velkakriisin. Vaalihumun päätyttyä seuraa ankea arki. Velkakriisi ei ole hävinnyt minnekään, vaan pahentunut entisestäänkin.
Talousnäkymät ovat vähintäänkin yhtä synkät kuin ennenkin. Mielestäni eurokriisin syihin ei ole tarpeeksi vakavasti puututtu vieläkään. Velan määrä ei ole vähentynyt ollenkaan, lisääntynyt kyllä. Mm. maksukyvyttömyyteen ajautuneen Kreikan velkoja on hoidettu uudella velalla, eikä valtion velka ole pienentynyt ollenkaan. Sen sijaa Kreikkaa luotottaneille euroalueen maille on syntynyt uutta velkaa vähintäänkin vastaava määrä. Toisin sanoen, ei mitään uutta auringon alla, velkaantuminen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla.
Samaan aikaan euroalueen talous on ajautunut lamaan, Saksa lienee ainoa poikkeus. Tuottavuus laskee, valtioiden tuotot pienenevät ja menot kasvavat. Laman takia velkojen maksu vaikeutuu entisestään.
Kaiken aikaa päättäjät eri puolilla Eurooppaa pystyvät sopimaan vain pienistä kriisinhallintatoimista. Tähän mennessä ei ole ollenkaan paneuduttu kriisin peruskysymyksiin. Olisi aivan ensiksi tunnustettava, että on olemassa liian velkaantuneita velallisia, jotka eivät koskaan pysty lainojansa maksamaan. Jonkun pitäisi maksaa nuo velat ja kärsiä siitä johtuvat tappiot. Nyt vain yritetään vältellä maksajan roolia viimeiseen asti.
Hankalinta asiassa on se, että aina viime kädessä maksajia ovat euromaiden veronmaksajat. Valtiot loppujen lopuksi maksavat pankkien tappiot. Yksityisille lainanantajille on annettu lupaus tappiosuojasta. Monet ovatkin sijoittaneet varojaan erinomaisen katteen antaviin kriisimaiden velkakirjoihin. Hyvänä esimerkkinä mm. erään Aalto –yliopiston professorin tunnustus. Hän kertoi sijoittaneensa omia varojaan Kreikan valtion obligaatioihin, joille luvattiin 26 % vuotuinen korko. Sijoitus oli hänen mukaansa riskitön, koska takaajina olivat veronmaksajat kautta Euroopan. Ehkä moni suomalainen opiskelija on omaksunut professorinsa esimerkin.
On melko selvää, että pankit eivät ole ollenkaan suurimpia kärsijöitä. Jos, ja kun, velkoja aletaan järjestellä, esimerkiksi Kreikan veloista on annettava anteeksi yli 70 %, jotta maa pystyisi lopuista selviämään. Pankeille syntyy, samoin kuin yksityisillekin sijoittajille tappiota, jotka takuumiehet, eli euromaat, maksavat. Loppukädessä maksaja on EU –veronmaksaja, miltei kokonaan.
Asiassa on vielä yksi mutta, joka jarruttaa asiassa koko ajan. Peli on poliitikkojen peliä, heidän päätöksissään on alkusyy koko velkakriisille. Voi olla, että kun laskun aika koittaa, monesta nykypoliitikosta tulee seuraavien vaalien jälkeen entinen poliitikko.
Viime aikoina on jälleen keskustelu ainaisesta lääkärivajeesta kiihtynyt. Kieltämättä tuntuu kummalliselta, että meillä on parhaillaan reilusti yli 19,000 työikäistä lääkäriä, mutta silti huutava lääkäripula. Lisäksi joka ainoa vuosi valmistuu n.600 uutta lääkäriä. Noin jokaista 260 ihmistä kohti on olemassa yksi lääkäri. Pulaa ei pitäisi olla.
Mistä kiikastaa? Miksi julkiseen terveydenhuoltoon on miltei mahdotonta löytää lääkäreitä? Vastaavasti yksityisellä puolella yritykset laajenevat kuin pullataikinat, eikä ongelmia näytä olevan. Ongelmia on tuskin muuta kuin kaksi: raha ja työaika. Raha on niistä ilmeisesti ratkaisevin. Terveyskeskukset palkkaavat lääkärit normaalilla kuukausipalkalla lisineen. Verottaja tietenkin ottaa hyvästä palkasta kunnon siivun, varmasti usein lähennellään 50 prosenttia. Toisaalta yksityisellä puolella varmaan suuri osa tulosta tuloutetaan pääomatulona ja osinkoina, joitten verotus on huomattavasti alhaisempaa. Ei ihme, jos houkutus siirtyä yksityiselle puolelle on suuri. Myös tehdyn työajan määrän voi sopia halujensa ja tulojensa mukaan.
Meneillään oleva suuntaus on hyvin vaarallinen koko yhteiskunnalle. Ei saa olla niin, että jossain päin maata ei voi rekrytoida lääkäriä mitenkään vapailta markkinoilta, mutta yksityinen lääkärifirma järjestää kunnon korvausta vastaan lääkärit paikalle ilman ongelmia. Hyvin pikaisesti pitäisi saattaa verotus samanlaiseksi, oli sitten töissä terveyskeskuksissa tai omistajana lääkärifirmoissa. Jos nykysuuntaus jatkuu, lääkintähuoltoamme hallitsevat kohta vain kansainväliset firmat ja suuri osa varallisuudestamme matkaa osinkoina ulkomaille.
Suomessa lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään terveydenhuollon palvelut. Eikö se voisi samalla tavalla velvoittaa lailla valtion kustantamasta koulutuksesta valmistuvia lääkäreitä hakeutumaan töihin muutaman ensimmäisen vuoden ajaksi terveyskeskuksiin? Näin maallikkona pitää kysyä, mikä olisi esteenä? Samalla voitaisiin erikoistua terveyskeskuslääkäriksi pätevien ja kokeneiden lääkäreiden ohjauksessa. Sen jälkeen olisi vapaa rekrytoitumaan minne hyvänsä.
Terveydenhuollon järjestäminen on suurin kuntien menoerä ja paisuu koko ajan. Lääkäripulaan ja toisaalta selkeästi rahastustarkoituksessa perustettujen yksityisten lääkärikeskuksien rahoittamiseen ei oikeasti enää olisi varaa. Kaikkia keinoja olisi tarkkaan mietittävä mitä kiireimmin.
Välillä tuntuu siltä, että Kouvolan päätöksentekoportaissa on vallalla "venäläismäinen tapa". Kuunnellaan tarkalla korvalla mitä ylempi taho haluaisi tehdä ja päätetään sitten juuri halutulla tavalla. Todennäköisesti suurin osa valtuutetuista ei kyseenalaista ollenkaan virkamiesten esityksiä, vaan hyväksyy ne aina tyynesti. Tuskin monikaan luottamusmies omatoimisesti perehtyy asioitten taustoihin, tai pyrkii ottamaan huomioon päätöksien laajemmat vaikutukset . Tullaan ehkä kokouksiin hätäisesti luettujen kokouspapereitten kanssa ja luotetaan siihen että "kyllä ne ovat perehtyneet asioihin". Lähes kaikkiallahan on ihmisiä, joitten nimi on "ne" ja niiden otaksutaan hoitavan useimmat hommat.
Esimerkiksi kelpaa mainiosti juuri nyt ratkaisuvaiheessa oleva kirjastoverkkoselvitys. Säästöä asiassa ei synny, sen ovat todenneet jo selvityksen tekijätkin. Sivistyspalvelujen johtokunta kerran ja kulttuuri- ja kirjastolautakunta kaksikin kertaa ovat päätyneet esittämään Kääpälän ja Utin kirjastojen lakkauttamisesta luopumista. Siitä huolimatta kaupunginhallitus päätti esittää niitten lakkautusta. Silti päättävä valtuuston kokous on kuin arpapeliä konsanaan. Vanha sanonta " luottamusmiehet luottavat ja virkamiehet päättävät" taitaa olla oikeaan osuva. Viimeisin tutkimus siitä, kenellä on kuinkakin paljon päätösvaltaa, kertoo virkamieskunnan päätösvallan kasvaneen edelleen. Asia sinänsä ei ole ollenkaan huono, jos vain kunnalla on ollut onni saada virkamiehet, jotka aina mieltävät sen, että valta ja vastuu käyvät käsikädessä. Vallan käyttö ilman vastuun tuntemista on sensijaan äärettömän huono asia. Länsimaisessa demokratiassa ainakin odotetaan vallan ja vastuun käyvän aina käsikädessä. "Itämaisessa demokratiassa " taas mielistely käy vastuun edelle.
Myös luottamushenkilöillä on vastuu tekemistään tai hyväksymistään päätöksistä. He ovat vastuussa niille kuntalaisille, jotka heidät ovat valinneet omien asioidensa hoitajiksi. Siksi vastuuta ei pidä luovuttaa kenellekään muulle, äänestäjät eivät alunperinkään ole sellaista halunneet. Asia on todella iso ja sen huomiotta jättäminen on yksi syy politiikan arvostuksen laskemiseen.
Kaiken viime vuosina kokemani vuoksi minua pelottaa se, että kirjastojenkin lakkauttamisessa , kaiken järjen vastaisesti, kukaan valtuutettu ei edes uskalla esittää vastaehdotusta kirjastojen säilyttämisen puolesta. Jos joku sitten esittääkin, niin voi käydä niin kuin vesiosuuskuntien asiassa; monikin valtuutettu piti kauniita palopuheita veden hinnan alentamiseksi, mutta kukaan ei sitten kannattanutkaan päätösehdotusta ja asia raukesi.
Ylläolevan valossa pelkoni tulevasta päätöksestä lienee hyvin ymmärrettävä.
Suomeen on syntynyt viime aikoina lähes kansanliike vastustamaan pakolla toimeenpantavia kuntaliitoksia. Kouvolan seudun kuntaliitosta on monessa yhteydessä käytetty varoittavana esimerkkinä siitä, mitä kuntaliitokset voivat tuoda tullessaan. Aivan selviönä pidetään, että liitosalueen laitamilta palvelut keskitetään kuntakeskukseen, mikä johtaa reuna-alueitten kuihtumiseen asukkaitten muuttaessa pois palveluitten perässä.
Onko meillä sitten varaa tämmöiseen kehitykseen? Koko Suomeen syntyisi ehkä 70-90 isoa kaupunkikuntaa, joitten keskusta-alueilla olisi kaikki palvelut ja reunoilla ei juuri mitään. Aivan mieletöntä!
Suurin osa maastamme jäisi tykkänään kehittymisen ulkopuolelle, autioituisi ja rapistuisi vähän kerrallaan. Mikään sivistysvaltio ei ainakaan saisi kohdella asukkaitaan niin epätasa-arvoisesti. Jo perustuslakimme pyrkii takaamaan meille kaikille samankaltaisen suojan lain ja valtiovallan edessä.
Toinen pointti asiassa on, syntyykö kuntia yhdistämällä säästöä vai ei. Kukaan ei ole vielä selkeästi ja kansantajuisesti ainakaan minulle pystynyt säästöjä juurikaan osoittamaan. Tuskin pelkkä suuruus tuo mitään säästöä, muuten ne on löydettävä. On olemassa hyvin toimeen tulevia pieniä kuntia, samoin kuin suuriakin kuntia. Toisaalta sitten on olemassa vauraita suuria kuntia ja huonosti toimeen tulevia suuria kuntia. Pärjäämisen syyt on haettava kunkin kunnan talouden hoidosta, eikä kunnan koosta.
Kouvolan seutu on oiva esimerkki kuntaliitoksesta, josta ainakaan tähän mennessä ei ole seurannut mitään hyvää. Liitoksen jäljiltä virkamieskunta on valtava, reuna-alueet tyhjenevät pikavauhtia kaikista palveluista, piiloverotus sähkön ja veden hinnoissa on koventunut, veroäyriä on nostettu, samoin kiinteistöveroja. Kunnalliset maksut ovat nousseet, asukkaat purnaavat lähes kaikesta ja kunnan väkiluku vähenee. Kaikki tämä on tapahtunut kolmessa vuodessa ja seuraavat vuodet jatkuvat samankaltaisina. Silti kaupungissa suunnitellaan mm. uutta n.100 miljoonan euron sairaalaa, aivan kuin rahapulasta ei olisi tietoakaan.
Sivusta katsoen näyttää lisäksi siltä, että kaupungin paisuessa suureksi, valtuutetut ovat menettäneet tilanteen hallinnan lähes kokonaan. Asiat ovat paisuneen yhtäkkiä liian suuriksi ja virkamieskunta pystyy vedättämään valtuustoa tullen mennen. Pikkuasioista pidetään kovaa ääntä, mutta suuret miljoonaluokan asiat läpäisevät valtuuston vähin äänin.
Ainakin allekirjoittaneen mielestä kuntauudistuksille pitäisi panna käsijarru päälle toistaiseksi . Suunnitellaan ja etenkin tutkitaan liitoksien edut ja haitat huolella, ennen kuin aiheutetaan lisää harmeja.
Otsikko on meille jokaiselle tuttu, sehän on katkelma Raamatun ensimmäisestä lauseesta. Oli luonnollista , että maa oli tyhjä, ennen kuin mitään oli luotu.
Tällä hetkellä vielä maa, maaseutu, sykkii elämää. mutta miten on tulevaisuudessa, jos maaseudun kehittämisen nykysuuntaukset jatkuvat? Onko meillä täällä maalla, maaseudulla, kohta esillä uudelleen sama tilanne; maa tyhjenee palveluista, ihmisistä ja kaikesta elämästä. Varsinkin talviaikaan näin voi käydä, kun edes kesäasukkaatkaan eivät enää uskalla lähteä pois kehäkolmosen sisältä liikkeelle valottomaan ja kylmään, luonnonsuojelijoitten rauhoittamien susien ja karhujen maahan. Synkät metsät humisevat kaikkialla, paperitehtaitten raunioilla pesivät naakat. Järvet ovat kasvaneet osittain umpeen, suoliejun ja levämassan seassa sinnittelevät kalat ovat syömäkelvottomia.
Kaupunginmuurien sisäpuolelle on kasaantunut kaikki elämä. Siellä elävät tyytyväisinä kaikki kaupunkisuunnittelijat , kaupunginjohtajat, vihreä älymystö, luonnonsuojelijat, entiset Sampopankin ja Fortumin johtajat, sekä kaikki maan poliitikot. Laivat rahtaavat heille kukkia Keniasta, paperia Argentiinasta, lammasta Uudesta Seelannista, viiniä Etelä-Afrikasta. Tavalliset tallaajat ovat suurelta osin muuttaneet Norjaan, jonka nimi on muutettu Finmarkiksi. Konsultit ovat havainneet kaiken työn tulleen täällä tehdyksi ja muuttaneet Saksaan, lähinnä neuvomaan ja tuomaan tiettäväksi osaamistaan kunta- ja valtiontalouden hoitoon liittyvissä asioissa.
On saavutettu kaikki nykypolitiikan tavoitteet. Yhteiskuntarakenne on tiivistetty, poliittinen päätöksenteko on siirretty virkamiehille sekä EU:lle, kaikkien hampaissa olleet maanviljelys ja karjan kasvatus on saatu lopetettua. Eläimiä ei enää Suomessa tapeta ruuaksi tai talvihatuiksi, eikä pelloilta ja asukkaitten likakaivoista valu jätevettä itämereen.
Paperitehtaat eivät enää haise, eikä maaseudun sähkölinjojen päälle kaadu puita joka myrskyllä. Kouluongelmia ei enää ole koska koulutustakaan ei juurikaan tarvita, eikä armeijaakaan enää tarvita, koska kukaan ei kuitenkaan haluaisi vallata nykymuotoista Suomea . Autot eivät enää saastuta ja metelöi, koska luonnonsuojelijat ovat valaneet ne aitatolpiksi.
Terveydenhuollon ongelmatkin ovat pois pyyhkäistyjä, kirjaimellisesti. Ennen muutosta ulkomaiset lääkärifirmat saivat hoitaakseen Suomen terveydenhuollon kokonaisuudessaan, aina siitä saakka kun terveyskeskuksista luovuttiin. Saatuaan kerätyksi ihmisiltä pois suurin piirtein kaiken liikenevän rahan, ne vetäytyivät pois Suomen markkinoilta. Viron valtion omistama terveydenhoitofirma, Tervixi.Est. hoitaa ostopalveluna koko Suomen terveydenhuollon. Hauskana lisänä on, että sairastuessaan pääsee näin käymään samalla myös ulkomailla.
Kaiken kaikkiaan, moni on nyt syvästi tyytyväinen. Oma, uudelleen kehitetty Sampo sylkee jenejä tasaisesti jokaiselle. Palkkaa vastaan ei tarvitse tehdä mitään, vapaa-aikaa on nyt jokaisella riittävästi.
Ainoat elämään tyytymättömät ovat kuitenkin jälleen samat tahot: luonnonsuojelijat siksi , että ei ole enää suojelutöitä Suomessa, vihreä kansanliike samoista syistä. Ei uskalla enää mennä metsiin, jossa sudet, karhut ja ilvekset tramppaavat vastaan joka polulla. Suojeluhommiin olisi nyt lähdettävä ainakin Venäjänmaalle jossa tarvetta vielä olisi. mutta hankalasti ei voi koskaan tietää kuka siellä kulloinkin on presidenttinä antamassa suojelulupia.
· * * *
Yllä oleva ei ole ennustukseni tulevasta. Luulen, että Suomen päättäjien seuraavat sukupolvet suhtautuvat maansa kehittämiseen toisella tavalla kuin nykyiset. Kasvamassa on uusi, koulutetumpi sukupolvi, joka varmasti ymmärtää, että koko pientä maapalaamme tulee kehittää tasapuolisesti. Samoin he pakostakin, ehkä jopa ”kantapään kautta”, ymmärtävät kehittää maatamme kohti taloudellisesti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Tällä hetkellä maassa vallitseva ilmapiiri ei ole otollinen minkäänlaiselle todelliselle kehitykselle.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle mm. Kääpälän kirjaston lakkauttamista. Kaupungin talous on niin kurjassa kunnossa, että lakkautukset katsotaan tarpeellisiksi. Katsotaanpa numeroitten valossa, korjaantuuko kaupungin talous parin pienen kirjaston lopettamisella.
Kääpälän kirjaston lakkautuksella on ajateltu saatavan 16,691 euron säästöt. Palataan ko. lukuun myöhemmin. Koko Kouvolan kaikki kirjastot lakkauttamalla saataisiin kaupungin menoja pienennettyä noin 1 % . Kääpälän kirjaston lakkautuksella saadaan säästöä aikaan 0,0027 % kaupungin talousarviosta.
Kaikella kunnioituksella: tuskinpa kaupungin talous juurikaan kohenee. Sitten palataan vielä tuohon laskettuun 16.691 euron säästöön. Kirjastoa varten saadaan valtionapua 34,08 prosenttia. Kirjaston hoitaja pitää työllistää johonkin muuhun kirjastoon. Kirjaston tilavuokra siirtyy koulun maksettavaksi, elikkä se maksetaan vain kaupungin toisesta taskusta toiseen. Kirjastoauto, joka tulisi korvaamaan lakkautuvia kirjastoja vaatii yhden lisäkuljettajan, eikä se muutenkaan liiku maksutta. Todennäköisesti ainakin Kääpälän kirjaston lakkauttaminen tulee kaupungille kalliimmaksi kuin sen pitäminen.
Lisäksi on kokonaan jäänyt kirjastoista tehdyssä selvityksessä huomioimatta, että Kääpälän kouluun muuttavat tämän vuoden syksyllä myös Tuohikotin koulun oppilaat. On suuri pettymys heille, jos kirjastoa ei silloin olekaan.
On kyllä syytä etsiä viisaampia säästökohteita, tällaisilla säästöillä ei kaupungin taloutta ikinä pelasteta. Säästöjä on haettava sieltä, missä kaupungin rahaa liikkuu miljoonatolkulla. Nyt ammutaan vaan tykillä itikoita ja saadaan aikaan jälleen lisää kiukkuisia kaupunkilaisia.
Ennen joulua ainakin monissa Kymenlaakson kaupoissa oli voitiskillä myytävänä ” ei oota”. Hämmästyttävä asia näin maaseudulla ikänsä eläneestä ihmisestä.
Meikäläisen sukupolvi on, kaiken muun kokemansa lisäksi, saanut kokea myös maatalouden nousun ja tuhon. Ollessani 1950-60 lukujen taitteessa maatalousalan koulussa Jokioisten liepeillä, koulun maatilalla kaivettiin käsipelillä ojia lapioilla, joissa oli metallia vain pieni kärkipala, muu osa puuta. Koneita koulutilalta löytyi vain yksi pieni traktori, bensiinikäyttöinen Ferguson. Elettiin vielä melkoisen lähellä kivikautta.
Siitä sitten alkoi maatalouden ura urkenemaan. Tietotaito ja resurssit kehittyivät räjähtämällä. Sotien jälkeen kansan ruokkimiseksi perustetut pientilat alkoivat vaihtaa omistajia ja tilakoko lähti suurenemaan. Karjan- ja kasvinjalostustyö lisäsi vauhdilla tuottavuutta. Eipä aikaakaan, kun huomattiin puutteen vaihtuneen runsaaksi ylituotannoksi. Syntyivät voivuoret ja viljavuoret, joita sitten kaupiteltiin alihintaan joka puolelle maailmaa. Samanaikaisesti maailmanlaajuisesti laadittiin ruokasuosituksia, jotka pitivät mm. voita ja muita eläinrasvoja kaiken pahan alkuna.
Tilanne oli tuottajaväestön kannalta todella ilkeä. Monet lopettivat tuotannon kokonaan, siirtyen kaupunkien työmarkkinoille. Kaikki loputkin tunsivat olevansa syypäitä johonkin pahaan, vaikka yrittivät vain saada toimeentulonsa kovalla ja arvostamattomalla työllä. Koko maatalouselinkeinon arvostus laski maanrakoon, kukaan ei enää muistanut menneitä pula-aikoja.
Nyt on jälleen menty toiseen ääripäähän. Ylituotantoa ei enää ole, ilmeisesti Suomesta tulee lähivuosina melkoinen maataloustuotteitten tuoja. Maatilat vähenevät koko ajan huolestuttavaa vauhtia. Lopettanutta maatilaa ei juuri koskaan käynnistetä uudestaan. Tuotteitten hinnat, varsinkin maidon, ovat viime vuosina olleet niin matalalla, että ihmetellä täytyy kuinka tilat yleensäkin pärjäävät.
Tässä valossa olen jopa vähän iloinen syntyneestä voipulasta. Samoin olen iloinen karppauksen suosion kasvusta ja sitä kautta uuden ruokavaliotiedon leviämisestä. Eläinrasvat eivät enää taida ollakaan kaiken pahan alkusyy, vaan kaikki paha (syöpä, verisuonitaudit, vanhuusiän diabetes, karies ym.) taitaakin olla riesanamme siksi, että olemme siirtyneet ruokasuosituksissamme rasvoista hiilihydraatteihin.
Uusi vuosi on joka puolella maailmaa otettu vastaan ilolla, ilotulitteita ampuen ja kuohuviinilaseja kallistellen. Päättyneestä vuodesta jäi jäljelle huonot muistot velkakriisin kovennettua otettaan ainakin meistä EU:n asukkaista. Uuden vuoden toivotaan tuovan muutoksen tilanteeseen ja maailman finanssimyllerryksen laantuvan.
Kuinka sitten todellisuudessa tulee käymään, sen tietävät vieläkin vain ennustajat. Kukaan ei voi olla varma, kuinka talouskriisistä selvitään.
Koko kriisin aiheuttaja on yksinkertaisesti liiallinen velkaantuminen maksukykyyn nähden. Velkaantujia ovat niin valtiot, kunnat, kuin yksityiset henkilötkin. Ensimmäiseksi joutuivat rahoituskriisiin valtiot, joiden velat kasvoivat niitten maksukyvyn rajoille ja luoton antajat hermostuivat. Lainojen takaisinmaksu muuttui riskialttiiksi, kun ennen oli valtioiden lainoja pidetty riskittöminä.
Valtioita ei niin vaan lasketa suoritustilaan samalla tavalla kuin yrityksiä. Pelätään seurannaisvaikutuksia, jotka saattavat olla tuhoisia myös muille valtioille talouksien romahtaessa. Niinpä EU:ssa kuvaan astuivat muut unionin valtiot, luotottaen maita jotka eivät enää saaneet lainoja vapailta markkinoilta normaalilla korolla. Oletettiin, että laaja takaajajoukko saisi valtionlainojen korot laskemaan alhaiselle tasolle myös vapailla lainamarkkinoilla.
Eri asia sitten on , riittääkö tällainen menettely ja riittääkö EU:n rahat? Todennäköisesti ei riitä. Velkaantuminen ei edes pysähdy, vaan jatkuu edelleen kaikissa kriisimaissa. Lainamäärien laskeminen hallittavalle tasolle ei näytä toteutuvan. Vaikka korkotaso on laskenutkin lähes koko Euroopan tullessa takaajiksi, aina kuitenkin tulee lähemmäksi se päivä, jolloin pienemmälläkin korolla saatujen lainojen määrä jälleen ylittää jälleen valtioitten maksukyvyn. Koko ajan myös kriisimaissa joudutaan lisäämään säästöjä ja veroja, samalla kuristaen maitten talouskehitystä. Talous taantuu, työttömyys lisääntyy ja velan maksukyky entisestään heikkenee. Ei siis hyvältä näytä uusi vuosikaan.
Luin hiljattain Jaana Pedersenin kirjoituksen Uuden Suomen blogipalstalla. Hyvin ansiokas blogi. Hän oli pannut merkille Vekarajärven varuskunnassa vuoden aikana tapahtuneet kolme itsemurhaa ja pohdiskeli, mistä ne mahtoivat johtua.
Omasta varusmiespalveluksestani on kulunut jo melko tasan 50 vuotta. Silloin kaikki näytti olevan yksinkertaisempaa kuin nyt. Tiedettiin aika tarkkaan, mihin oltiin menossa. Jokainen varautui elämään pienoisessa rahanpuutteessa, sekä ruumiillisessa että henkisessäkin rääkissä vajaan vuoden, minkä palvelus kesti. Ruumiillinen kunto oli lähes jokaisella varusmieheksi tulevalla kohtuullinen, joskin poikkeuksiakin oli.
En muista koko palvelusajaltani (11 kk.) yhtään tapausta, jolloin jonkun henkinen kantti olisi pettänyt, tai ollut edes lähellä pettää. Pienessä rahapulassa oli monikin, mutta se näkyi yleensä vain harvempina vierailuina sotilaskodissa. Suurimmalla osalla odotti siviilissä valmis työ- tai opiskelupaikka, ja lähes kaikki loputkin tiesivät työllistyvänsä helpolla armeijasta kotiuduttuaan.
Tänä päivänä asiat ovat toisin. Moni armeijaan astuva varusmies on ilman minkäänlaista ammattikoulutusta, työtön ja syrjäytynyt yhteiskunnasta, monikin jo toisessa polvessa. Huoli tulevaisuudesta painaa. Opiskelupaikka ei lankea kuin ”Manulle illallinen”. Eläminen tämän päivän yhteiskunnassa vaatii rahaa aivan toisin kuin ennen, myös nuorilta joilta vielä puuttuu taloudellinen vakavaraisuus. On muutettu pois kotoa, kännykkä- ja laajakaistalaskut putoavat postiluukusta kuukausittain. Hankitaan auto, jonka pitäminen maksaa ja niin edelleen. Puhumattakaan perheen perustamisesta . Taloudelliset paineet kasvavat hetkessä armeija-aikana, ellei rahoitusta siksi aikaa ole järjestetty joko omasta, tai yhteiskunnan pussista. Ehkä jopa sotilaskotiliiton kannattaisi miettiä mahdollisuutta pienimuotoisten lainojen myöntämistä varusmiesten akuuttien rahaongelmien ratkaisemiseksi?
Toisekseen moni asia on varusmiehillä muuttunut parempaankin suuntaan. Olen asunut juuri Vekarajärven varuskunnan vierellä sen perustamisesta lähtien. Vaikka en olekaan ollut varuskunnan palkkalistoilla, elämää siellä on pakostakin joutunut havainnoimaan aika läheltä. Suurelta osin varusmiehet tulevat Vekaranjärvelle Helsingin tienoilta. Heille varuskunta varmaan tuntuu sijaitsevan korvessa. Fyysinen kuntokaan ei ole ehkä kovin rautaista. Äidit, tyttöystävät ja kaikki huvitukset jäävät monesta kohtuuttoman kauas. Kuitenkin nykyisin lähes joka viikonloppu alokasajan ja sotaharjoitusten välillä on vapaa. Linja-autokolonnat kuljettavat varusmiehet miltei kotiporteilleen ja loman loputtua takaisin varuskuntaan. Simputus on vähentynyt olennaisesti ja varusmiehiä kouluttavan henkilöstön taso on hyvä. Ylempiin johtotehtäviin tuntuu valikoituvan asiansa osaavaa, yhteistyökykyistä väkeä. Varuskunnissa on varusmiestoimikunnat, kuraattorit, hyvin toimivat terveyspalvelut, sotilaskodit laadukkaine palveluineen ja sotilaskotiautoineen, kaikki palveluita, joista 50 vuotta sitten vain haaveiltiin.
Summa summarum: parannettavaa varusmiespalveluksessa varmasti on, mutta yleisesti ottaen kaikki on kohtuullisen hyvin. Ehkä itsemurhia ei varuskunnissa esiinny enemmän kuin muuallakaan yhteiskunnassamme, mutta jos esiintyy, niin syitä on etsittävä muualtakin kuin varuskunnista. Yhteiskunnan pitää pystyä takaamaan varusmiehille , heidän oman ja perheen osalta , taloudellisista huolista vapaa aika palveluksen suorittamiseen.
