Perjantai ja 13 päivä ei yleensä lupaa mitään hyvää. Nyt kuitenkin Kouvolan Sanomien mielipidepalstalta bongasin sanottuna päivänä parikin mielenkiintoista kannanottoa.

Iitin kunnanvaltuutettu Tuukka Temonen kirjoittaa Iitin varallisuuden säätiöittämisestä. Siellä on ilmeisesti päätetty perustaa pääomaltaan 500.000 euron säätiö, jonka tehtävänä on tukea iittiläistä elinkeinojen ja maaseudun kehittymistä mahdollisen kuntaliitoksen jälkeen. Temonen on sitä mieltä, että tämä mainittu rahasumma olisi käytettävä nyt talouden tukemiseen, eikä säätiöidä myöhemmin käytettäväksi.
Yksi Kouvolan kuntaliitoksen hyviä asioita oli parin säätiön perustaminen ennen liitosta. Jaalan kotiseutusäätiö on parasta, mitä jaalalaisille on tapahtunut pitkiin aikoihin. Se on kaupungin päättäjistä riippumaton ja pystyy vuosittain avustamaan sikäläisiä yhteisöjä enemmän kuin Jaalan kunta aikoinaan. Kaupungin taholta ei olisi ainakaan nykyisessä tilanteessa odotettavissa minkäänlaista avustamista. Lisäksi jaalalaiset ovat mukana myös Elimäen ja Valkealan säätiössä, joka myös avustaa mainittujen alueitten asukkaita ja yhteisöjä tavalla, johon kaupunki ei ainakaan nyt pystyisi , tuskin koskaan tulevaisuudessakaan.
Säätiöt, oikein hoidettuna, ovat entisten liitoskuntien maaseutualueitten pelastus täysmittaiselta katastrofilta. En yhtään ihmettele, että iittiläiset kaukaa viisaina suunnittelevat samaa, pääoma vain tuntuu liian pieneltä jotta säätiö voisi toimia kunnolla. Myös säätiön säännöt kannattaa rakentaa huolella, jotta sen tulevaisuus olisi turvattu.

Toisessa jutussa Ado Sakari Ala-Krekola on herännyt huomaamaan, että Kouvolankin yksi vahvuus voisi olla sen laaja maaseutu. Oppi hänelle on tullut Seinäjoelta saakka. Siellä maaseudun merkitys on ymmärretty ja sitä on hyödynnetty. Kouvolassa valitettavasti on aivan toisin, maaseutu nähdään vain kiusankappaleena, jota on väkisin raahattava perässä ja karsittavien palveluitten luovuttajana. Seinäjoella maaseudun väki on tyytyväistä, Kouvolassa taas tuskin tyytyväistä maalla asuvaa vastaan tulee. Kuitenkin juuri Kouvolankin suurimmat vahvuudet piilevät maaseudulla. Asukkaat kaupungissa vähenevät vauhdilla.
Uusia asukkaita on mahdollista houkutella kaupunkiin, jos maaseudun mahdollisuudet ymmärrettäisiin. Ei helsinkiläinen it-alan ammattilaisperhe, jonka muuton pontimena on teini-ikäisen tyttären hevosharrastus, muuta kaupungin keskustaan. He haluavat maalle. Mahdollisuuksia tarjota asuinmahdollisuuksia monenlaisille uusille muuttajille on vaikka millä mitalla. Uusimpien tutkimuksien mukaan maalla on ekologisempaa asua kuin kaupungeissa.

Ainakin kolmasosa ihmisistä haluaa asua omistusasunnossa maaseudulla. Heille vain on tarjottava siihen mahdollisuudet ja tehtävä muuttaminen mahdollisimman helpoksi. Asiaan vain pitäisi herätä ajoissa, ei vasta sitten kun maalla ei ole enää muuta kuin lahoavia mökkejä ja niissä asumassa muutama vihainen mummo. Kouvolalla on niin laaja, monipuolinen ja rikas maaseutu, että sen hyödyntämättä jättäminen tuntuu miltei rikokselta.