Aivan viime aikoina monet kuntaliitokset näyttävät kariutuvan. Näin mm. Lahden seudulla, Helsingin ympäristössä ja Meri-Lapissa. Ehkä syynä on huonot kokemukset jo totetuneista liitoksista. Tiettävästi juuri mistään ei ole kuulunut hurraahuutoja, pettymyksen katkeraa kalkkia on kyllä jouduttu juomaan. Päättäjiä ja varsinkin tavallisia kuntalaisia on alkanut hirvittämään.

Muutama asia toteutuu kuntaliitoksissa varman kaavan mukaan. Jos pieniä maalaiskuntia yhdistetään suurempaan kaupunkikeskukseen, niille käy lähes säännönmukaisesti hullusti. Liitoksen lähtökohtana on miltei aina kurja taloustilanne ja tietysti kuntaliitoksia haluava valtio, joka keppiä ja porkkanaa käyttäen saa useinkin liitoksen syntymään. Visioina nähdään mahdollisuudet keventää hallintoa, kasvattaa tuottavuutta, yhdistellä kuntien liikelaitoksia, lakkauttaa kuntayhtymiä ja poistaa kuntarajojen haittoja. Järkeviä asioita kaikki. Näitten lisäksi uskotaan yleisesti suuruuden ideologiaan. Salaisissa keskusteluissa lisäksi varmasti aina puhutaan yhteiskuntarakenteen muuttamisen tarpeista.

Liitoksen toteuduttua alkaa arki. Huomataan, että liitos ei sellaisenaan tuo lisää tuottavauutta. Kuntien palkkalaiset e ivät vähene moneen vuoteen juuri ollenkaan, hallintokaan ei mielellään itseään kevennä, valta maistuu uudessakin kunnassa. Saavutetut säästöt jäävät olemattoman pieniksi. Suuremmasta kuntakoosta ei ole päästy mittaamaan ulos minkäänlaista hyötyä.On pakko ryhtyä rukkaamaan yhdyskuntarakennetta, mikä etupäässä tarkoittaa palveluitten karsimista.

Tapahtuu juuri se, mitä liitoksen vastustajat jo valmiiksi ovat aavistelleet: karsitaan kouluja, kirjastoja , museoita, terveyspalveluita, julkista liikennettä, kaikkea mistä vain pystytään karsimaan.

Karsiminen tapahtuu säännönmukaisesti kovimmin reuna-alueilta, niistä maaseutukunnista ja -taajamista jotka ovat keskeiseen kaupunkikuntaan fuusioituneet. Puhutaan yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä säästöjen saamiseksi sitä kautta. Valitettavasti siinä mukana karsitaan niitäkin kohteita ja palveluita, joista ei synny säästöjäkään. Uuden kaupungin valtuustoissa on yleensä enää niin vähän edustajia liitoskunnista, että he eivät pysty kehityskulkua estämään. Päättäjien on helppo päättää toisia koskevista asioista.

Kaiken tuloksena on, että huonon taloustilanteen liitokseen ajamat maalaiskunnat ovat samassa, tai jopa entistä huonommassa jamassa. Lisäksi on menetetty iso osa palveluista. Plussan puolelle jää kenties vain kunnan entistä suurempi painoarvo, jota on vaikea hyödyntää kuntalaisten entistä suurempana hyvinvointina.