Vuoden vaihteessa tapahtuneet kuntaliitokset ovat
herättäneet kuntakeskustelun uuteen vauhtiin. Syytä onkin keskustella, paljon
ja kiihkottomasti.

 

Innokkaimmat kuntaremontin puoltajat näyttävät edelleen
olevan sitä mieltä, että Suomeen riittää 20-30 kuntaa. Hallituskin näyttää
pitävän jääräpäisesti kiinni omasta linjastaan, eikä näytä kuuntelevan
ollenkaan tavallisen kansan mielipiteitä. Voisi lulla, että kaikki viisaus on
keskittynyt Suomen hallitukselle. Näin tuskin kuitenkaan on.

 

Lähivuosina tehtyjen liitosten anti ei ole ollut kovinkaan
rohkaisevaa. Yksi selkeä opetus on, että uuden kunnan syrjäalueet joutuvat
maksumiehiksi. Rahapula, mikä koittaa jo ensimmäisenä liitosvuotena, pakottaa
karsimaan palveluita. Aivan vähällä niitä ei karsita kunnan keskustaajamasta,
vaan harvemmin asutuilta reuna-alueilta. Johdon määrä moninkertaistuu, eikä
väen karsimista voida tehdä juuri ollenkaan ensimmäisenä viitenä vuotena.
Valtion maksamat porkkanarahat eivät riitä edes silmänlumeeksi kattamaan syntyviä lisäkuluja.

 

Usein on Kouvolaa käytetty esimerkkinä kuntaliitoksista puhuttaessa. Ei ole aivan hatusta temmattu,
jos väitän, että virkamiehiltä kysyttäessä liitos on hyvin onnistunut,
tavallisilta kadun tallaajilta kysyttäessä kaikki on mennyt päin ******* *. Luottamushenkilöissä
on nyt molempien suuntien kannattajia. Kannattaakin katsoa tilastoista missä Kouvolassa mennään
ja muodostaa mielipide onnistumisesta vasta sitten. Kaikki tärkeimmät liitoksen
puolustushokemat ovat osoittautuneet liirum laarumiksi: isompi kunta suurempi
painoarvo, palvelut säilyvät ja paranevat, vahvempi kilpailu yrityksistä ja
työpaikoista jne.

 

Jos koko maassa jääräpäisesti ajetaan kunnat liitoksiin nyt
suunnitellulla tavalla, tuloksena on ainakin viiden vuoden katastrofi. Jo tällä
hetkellä talouskurimuksessa olevat kunnat joutuisivat uuden todellisuuden
eteen, mistä ihmeestä napataan varat vähintäänkin viiden vuoden ajalle
syntyvään lisäkustannukseen? Kun samanaikaisesti vallalla on lähes globaali
talouskriisi, niin lisäkuluja tuskin kaipaa yksikään kunta.

 

Pelkkä kuntien määrän supistaminen ei tuo juuri mitään
lisäarvoa. Olisi hyvin viisasta ainakin tutkia muita vaihtoehtoja, jostakin
syystä se ei vain näytä nyt olevan muotia. Ranskassa on yli 36000 kuntaa,
Norjassa 430, pikkuruisessa Tanskassakin
98 kuntaa. Ruotsissa on perustettu uusia kuntia. Miten kummassa muut pärjäävät, mutta Suomi
ei?

 

Kyse on kuntien tehtävistä. Jos toimittaisiin samoin kuin
vaikkapa Norjassa, ongelmaa ei olisi. Norjassa erikoissairaanhoidon ja
sairaaloitten rahoituksen ja ylläpidon hoitavat miltei poikkeuksetta läänit. http://www.norja.fi/About_Norway/policy/Hyvinvointi/healthsystem/

 

Suomessa läänit ajettiin aikoinaan niin vähiin, että sama ei
enää onnistu. Maa olisi jaettava erikoissairaanhoitoalueisiin, jotka
hoitaisivat homman. Remontti olisi huomattavasti pienempi kuin suunniteltu
kuntauudistus. Nykyiset kunnat voisivat jäädä hoitamaan muita kuntien tehtäviä.
Maa säilyisi paremmin kokonaan asuttuna ja pienet lähipalvelut saataisiin
turvattua kaikkialla