Verlan kylä ja siellä sijaitseva tehdasmuseo on Repoveden ja Tykkimäen ohella yksi tärkeimmistä matkailukohteista Kouvolan kaupungissa. Jokaisesta näistä kolmesta pitäisi pitää hyvää huolta, jos paikkakunnalle yleensä turisteja halutaan.

Verlan yksi heikkous on sen huono tiestö. Kylään johtavasta kolmesta tiestä vain yksi on päällystetty. Kaksi muuta tietä on sorapintaisia ja lähes aina mielettömän heikossa kunnossa. Sateen jälkeen tiet ovat vaarallisen kuoppaisia, eikä kohtuullisen usein tapahtuva lanaaminen auta kuin päivän tai pari. Poudalla tiet pölyävät ja saavat kylän asukkaitten hermot kovalle koetukselle.

Olin pari vuotta sitten mukana palaverissa, jossa museoihmisten toimesta valotettiin Verlan tulevaisuutta. Siinä ilmeni muun muassa, että Verlan tiestöä haluttaisiin muuttaa siten, että pääasiallisin tulosuunta kylään tulisi Selänpäästä päin tulevaa hiekkatietä pitkin. Saman suunnitelman mukaisesti kylän keskustan päällyste poistettaisiin ja tie entisöitäisiin noin 1960 –luvun tasolle.

Ajatus tuntui niin utopistiselta, että ajattelin sen olevan niitä suunnitelmia, jotka aidosti päätyvät niin sanottuun Ö-mappiin. Nyt en ole enää asiasta niinkään varma. Tiestölle ei ole tehty minkäänmoisia korjauksia, vaikka tarve olisi huutava .Odotellaanko kuitenkin edellä mainitun suunnitelman toteuttamista, eikä siitä syystä haluta korjata koko Verlan imagoa 3-4 kilometrin pituisen päällysteen rakentamisella sisääntuloteille.

Jos asetutaan kuoppaista tietä Verlaan koluavan turistin paikalle, on helppo ymmärtää sitä palautetta, jonka hän vierailustaan jakaa kaikille tuttavilleen. Seuraava käyntikin voi olla kokonaan tulematta. Lähes jokainen meistä on vieraillut vaikkapa eteläisen Euroopan nähtävyyksiä ja museokohteita katselemassa. Jokaiseen kohteeseen vie jonkun tasoinen päällystetty tie. Jopa pienet kävelypolut on kivetty tai päällystetty, jotkut jopa kauniilla mosaiikkikiveyksin. Ei hiukkaakaan vähentäisi Verlan museon ja sitä ympäröivän kauniin kylän arvostusta, jos sinne johtaisivat myös kauniit päällystetyt tiet.