Nykysuuntauksen mukaisena tavoitteena on palvelurakenteen
tiivistäminen erilaisia keinoja käyttäen. Kuntia yhdistetään suurkunniksi ,
jolloin palvelut reuna-alueiksi jäävistä liitoskunnista siirretään keskustan
ydinkaupunkeihin. Tuloksena syntyy ”kahden
kerroksen väkeä”, niitä joille kaikki palvelut kasataan aivan vierelle ja
niitä, joiden palvelut siirretään kohtuullisen matkan päästä pois. Toiset siis
hyötyvät ja toiset menettävät.

Verot, joilla nuo kyseiset palvelut pääasiallisesti
maksetaan, ovat kuitenkin kaikilla samat. Syntyy selkeä tasapuolisuuden
ristiriita.

Yksi keino korjata asiaa, olisi uuden ”palvelujen ositusveron”
käyttöönotto. En esitä entisten verojen osittamista siksi, että uuden veron tuotto
olisi tarpeen niin valtiolle kuin kunnillekin.

Veron perusteena voisi pitää matkaa asumispisteestä kunnan
keskimääräiseen palvelupisteeseen, joka miltei aina sijaitsisi ydinkaupungin keskustan
paikkeilla.

Suurin vero
voitaisiin määrätä niille kuntalaisille, jotka asuvat 0-10 km. päässä
palvelukeskipisteestä. heille palveluitten käyttäminen olisi kävelymatkan
päässä, eikä heille aiheutuisi lisäkustannuksia.

Seuraava veroalue voisi olla 10-20 km. jonka alueen sisällä
vero olisi puolet edellisen alueen verosta. Kauempana asuvat olisivat verosta
vapaat.

Teknisesti vero olisi helposti toteutettavissa. Paljon
monimutkaisempiakin veroja Suomessa kannetaan. Äkkiä arvioiden veroa joutuisi,
tämän hetkisen tilanteen mukaan, maksamaan noin 3 miljoonaa veronmaksajaa,
mukaan luettuna myös yhtiöt. Veron tuotto olisi helposti useita satoja
miljoonia euroja, riippuen tietysti määrättävästä veron suuruudesta.

Jotkut tietysti pahoittavat mielensä uudesta verosta,
eivätkä haluaisi sitä maksaa. Heille on aina vaihtoehtona muuttaa asumaan taajamien
ulkopuolelle maaseudulle. Maaseutu toivottaa varmasti uudet veropakolaiset sydämellisesti
tervetulleiksi . Koko maan asuttuna ja
toimivana säilymisen kannalta maaseudun uudelleen asuttaminen olisi tervetullut
asia.