Hallituksen kehysriihi on sitten puitu ja pölyn laskeuduttua aletaan vähitellen ymmärtää, mitä saatiin säkin pohjalle jäämään. Melkein kaikki mitä ennakoitiin, toteutui. Ehkä ainoa asia joka jäi pois, oli kodinhoidon tuen lyhentäminen. Todennäköisesti sekin olisi toteutunut, ellei opposition etukäteisräksytys toiminut ja saanut sitä torjuttua. Kunnille se olisi tuonut tullessaan selkeät katastrofin ainekset.

Nyt kuitenkin kuntien valtionapuja leikataan. Vaikka ne saavat tulevaisuudessa jäteveron tuoton itselleen, niin leikkaus on kuitenkin satoja miljoonia euroja . Se on myös ilmeisen tarkoitushakuinen. Leikkauksella varmasti pyritään osoittamaan ”kapinakunnille”, että on viisainta taipua mukisematta istumaan kuntauudistuksen kelkkaan. Sitten on taas kaikki rahoitusongelmat pois pyyhkäisty ja kuntataivaalla paistaa kirkas aurinko.

Tulevaisuus saattaa olla kuitenkin melkoisesti toisenlainen. Kapina tuskin päättyy tähän ja uusia keinoja kuntatalouden parantamiseksi taitaa olla pakko etsiä.
Annan mielelläni tähän oman vähäisen ehdotukseni vapaasti käytettäväsi. Jokaisen kunnantalon ovenpieleen hankitaan puusta veistetty vaivaisukko käsi ojossa pyytämään lanttia jokaiselta ohikulkijalta. Sen verran ukkoa voidaan modernisoida, että sen käsi siirtyy oven edestä pois vain isohkon kolikon voimalla. Toimii varmasti, jopa kahdella tavalla: Pohjanmaalaiset puusepät, tai vaikka Kouvolan puurakentamisen innovaattorit saavat runsaasti töitä vaivaisukkojen rakentamisessa ja huollossa ja kunnat selkeää tuloa tavalla, josta ei varmasti kukaan kuntalainen ruikuta.

Kannattaa lisäksi muistaa, että muutama vuosisata sitten vaivaisukkojen avulla taidettiin hoitaa suuri osa kuntien sosiaalipalveluitten rahoituksesta.