Kun kuuntelee vilkkaana käyvää kuntakeskustelua, entistä useammin törmää ehdotukseen siirtää osa kuntien nykyisistä tehtävistä joko valtion tai vaikkapa maakuntien hoidettavaksi. Mallin ansiosta voitaisiin nykykunnat suurelta osin säilyttää, samoin kuin enimmät kuntien hoidettaviksi kuuluvat tehtävätkin.

Kuntien liitokset, tehtiin ne sitten vapaaehtoisesti tai pakolla, eivät takaa sitä, että uudet suuret kunnat automaattisesti olisivat vahvoja taloudellisia toimijoita. Suuret kunnat vain kasaavat samaan yksikköön kaikkien liitoskuntien ongelmat. Sosiaali- terveydenhoito- koulutus- vanhushuollon ym. ongelmat keskittyvät palvelurakenteitten uusimisen yhteydessä suuriin yksiköihin ja tulevat vaikeammin hallittavaksi.

Yksiköitä on uudistettava, laajennettava, rakennettava uusia. Samalla pienten liitoskuntien yksiköt jäävät vajaakäytölle tai tyhjilleen. Sama määrä sairaita on hoidettava, lapsia koulutettava ja vanhuksia huollettava kuin ennen kuntaliitostakin. Ongelmat rahoituksessa eivät poistu, varmuudella kyllä suurentuvat ainakin viiden ensimmäisen vuoden aikana.

Kuntaliitokset suunnitellussa mitassa olisivat Suomen kokonaisedun kannalta tuhoisia. Todennäköisesti 10-15 vuoden aikana kolmasosa maastamme lähes autioituisi. Palvelujen kaikotessa ylivoimaisen matkan päähän, asukkaitten on pakko muuttaa perässä, halusivat sitä tai eivät. Omaisuusmassat, talot, tanhuat, tiet, puhelin ja sähköverkot ym. jäisivät arvottomaksi, eikä kukaan korvaisi syntynyttä vahinkoa. Samalla kuitenkin muutamissa keskuksissa jouduttaisiin satsaamaan mielettömiä summia uusrakentamiseen hyvin kalliilla hinnalla. Muuttoliike pitäisi siitä huolen yhden sukupolven ajan. Maaseutuelinkeinojen tulevaisuus olisi entistä synkempi ja Suomen ruokahuolto kallistuisi entistä enemmän tuonnin varaan.

Yksi asia kannattaa myöskin ajatella: onko olemassakaan sellaisia kuntia, joihin liittyessä liittyvän kunnan asukkaitten taloudessa tapahtuisi selkeää paranemista? Lähes kaikki kunnat tuntuvat kamppailevan jonkinasteisen talousongelman vaivaamana. Ei minun logiikkani mukaan kahden köyhän yhdistyessä synny yhtä rikasta, vaan yksi todella köyhä. Pelkkä suuruus ei tuo mihinkään ongelmin ratkaisuja. Eikö vuosisatojen saatossa syntyneet kunnat voisi säilyttää ja kehittää vaikkapa maakuntahallintoa huolehtimaan ja rahoittamaan ongelman ytimeksi tiedettyjä kunnille langenneita tehtäviä. Maaseutu säilyisi elinvoimaisena ja alueitten lähipalvelut pystyttäisiin säilyttämään.