Presidentin vaalin huuma on haudannut vähäksi aikaa alleen euroaluetta vaivaavan velkakriisin. Vaalihumun päätyttyä seuraa ankea arki. Velkakriisi ei ole hävinnyt minnekään, vaan pahentunut entisestäänkin.

Talousnäkymät ovat vähintäänkin yhtä synkät kuin ennenkin. Mielestäni eurokriisin syihin ei ole tarpeeksi vakavasti puututtu vieläkään. Velan määrä ei ole vähentynyt ollenkaan, lisääntynyt kyllä. Mm. maksukyvyttömyyteen ajautuneen Kreikan velkoja on hoidettu uudella velalla, eikä valtion velka ole pienentynyt ollenkaan. Sen sijaa Kreikkaa luotottaneille euroalueen maille on syntynyt uutta velkaa vähintäänkin vastaava määrä. Toisin sanoen, ei mitään uutta auringon alla, velkaantuminen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla.

Samaan aikaan euroalueen talous on ajautunut lamaan, Saksa lienee ainoa poikkeus. Tuottavuus laskee, valtioiden tuotot pienenevät ja menot kasvavat. Laman takia velkojen maksu vaikeutuu entisestään.

Kaiken aikaa päättäjät eri puolilla Eurooppaa pystyvät sopimaan vain pienistä kriisinhallintatoimista. Tähän mennessä ei ole ollenkaan paneuduttu kriisin peruskysymyksiin. Olisi aivan ensiksi tunnustettava, että on olemassa liian velkaantuneita velallisia, jotka eivät koskaan pysty lainojansa maksamaan. Jonkun pitäisi maksaa nuo velat ja kärsiä siitä johtuvat tappiot. Nyt vain yritetään vältellä maksajan roolia viimeiseen asti.

Hankalinta asiassa on se, että aina viime kädessä maksajia ovat euromaiden veronmaksajat. Valtiot loppujen lopuksi maksavat pankkien tappiot. Yksityisille lainanantajille on annettu lupaus tappiosuojasta. Monet ovatkin sijoittaneet varojaan erinomaisen katteen antaviin kriisimaiden velkakirjoihin. Hyvänä esimerkkinä mm. erään Aalto –yliopiston professorin tunnustus. Hän kertoi sijoittaneensa omia varojaan Kreikan valtion obligaatioihin, joille luvattiin 26 % vuotuinen korko. Sijoitus oli hänen mukaansa riskitön, koska takaajina olivat veronmaksajat kautta Euroopan. Ehkä moni suomalainen opiskelija on omaksunut professorinsa esimerkin.

On melko selvää, että pankit eivät ole ollenkaan suurimpia kärsijöitä. Jos, ja kun, velkoja aletaan järjestellä, esimerkiksi Kreikan veloista on annettava anteeksi yli 70 %, jotta maa pystyisi lopuista selviämään. Pankeille syntyy, samoin kuin yksityisillekin sijoittajille tappiota, jotka takuumiehet, eli euromaat, maksavat. Loppukädessä maksaja on EU –veronmaksaja, miltei kokonaan.

Asiassa on vielä yksi mutta, joka jarruttaa asiassa koko ajan. Peli on poliitikkojen peliä, heidän päätöksissään on alkusyy koko velkakriisille. Voi olla, että kun laskun aika koittaa, monesta nykypoliitikosta tulee seuraavien vaalien jälkeen entinen poliitikko.