Välillä tuntuu siltä, että Kouvolan päätöksentekoportaissa on vallalla "venäläismäinen tapa". Kuunnellaan tarkalla korvalla mitä ylempi taho haluaisi tehdä ja päätetään sitten juuri halutulla tavalla. Todennäköisesti suurin osa valtuutetuista ei kyseenalaista ollenkaan virkamiesten esityksiä, vaan hyväksyy ne aina tyynesti. Tuskin monikaan luottamusmies omatoimisesti perehtyy asioitten taustoihin, tai pyrkii ottamaan huomioon päätöksien laajemmat vaikutukset . Tullaan ehkä kokouksiin hätäisesti luettujen kokouspapereitten kanssa ja luotetaan siihen että "kyllä ne ovat perehtyneet asioihin". Lähes kaikkiallahan on ihmisiä, joitten nimi on "ne" ja niiden otaksutaan hoitavan useimmat hommat.

Esimerkiksi kelpaa mainiosti juuri nyt ratkaisuvaiheessa oleva kirjastoverkkoselvitys. Säästöä asiassa ei synny, sen ovat todenneet jo selvityksen tekijätkin. Sivistyspalvelujen johtokunta kerran ja kulttuuri- ja kirjastolautakunta kaksikin kertaa ovat päätyneet esittämään Kääpälän ja Utin kirjastojen lakkauttamisesta luopumista. Siitä huolimatta kaupunginhallitus päätti esittää niitten lakkautusta. Silti päättävä valtuuston kokous on kuin arpapeliä konsanaan. Vanha sanonta " luottamusmiehet luottavat ja virkamiehet päättävät" taitaa olla oikeaan osuva. Viimeisin tutkimus siitä, kenellä on kuinkakin paljon päätösvaltaa, kertoo virkamieskunnan päätösvallan kasvaneen edelleen. Asia sinänsä ei ole ollenkaan huono, jos vain kunnalla on ollut onni saada virkamiehet, jotka aina mieltävät sen, että valta ja vastuu käyvät käsikädessä. Vallan käyttö ilman vastuun tuntemista on sensijaan äärettömän huono asia. Länsimaisessa demokratiassa ainakin odotetaan vallan ja vastuun käyvän aina käsikädessä. "Itämaisessa demokratiassa " taas mielistely käy vastuun edelle.

Myös luottamushenkilöillä on vastuu tekemistään tai hyväksymistään päätöksistä. He ovat vastuussa niille kuntalaisille, jotka heidät ovat valinneet omien asioidensa hoitajiksi. Siksi vastuuta ei pidä luovuttaa kenellekään muulle, äänestäjät eivät alunperinkään ole sellaista halunneet. Asia on todella iso ja sen huomiotta jättäminen on yksi syy politiikan arvostuksen laskemiseen.

Kaiken viime vuosina kokemani vuoksi minua pelottaa se, että kirjastojenkin lakkauttamisessa , kaiken järjen vastaisesti, kukaan valtuutettu ei edes uskalla esittää vastaehdotusta kirjastojen säilyttämisen puolesta. Jos joku sitten esittääkin, niin voi käydä niin kuin vesiosuuskuntien asiassa; monikin valtuutettu piti kauniita palopuheita veden hinnan alentamiseksi, mutta kukaan ei sitten kannattanutkaan päätösehdotusta ja asia raukesi.

Ylläolevan valossa pelkoni tulevasta päätöksestä lienee hyvin ymmärrettävä.