22.1-2009 kirjoitin tähän blogiin otsikolla " Pitkä tarina on päättynyt". Kirjoitus kertoi virolaisista Suomipojista, joita paikallisella Lions-Club Valkeala/Vekaralla oli alunperin " kummipoikina" 4 henkilöä puolisoineen. Klubi muisti heitä vuosittain rahalahjoituksilla, sekä silloin tällöin toi vierailulle Suomeen ,klubilaisten vieraaksi. Taloudellinen apu oli monellekin heistä suuriarvoinen, Viron eläkkeet olivat pieniä, eikä heillä juurikaan muita tuloja ollut. Koko sodanjälkeinen neuvostoaika oli ollut jokaiselle tavanomaistakin raskaampaa, olihan heitä pidetty lähes maanpettureina, koska olivat olleet sotimassa Suomen armeijassa Neuvostoliiton joukkoja vastaan. Pieni klubi koki avustusaktiviteetin lähes liikuttavan tärkeänä asiana. Vuosittaiset Viron matkat olivat monelle meistä toimintavuoden parasta antia; Viro tuli tutuksi,koettiin aitoa antamisen ja auttamisen iloa ja oltiin ylpeitä omasta maastamme ja sen veteraaneista.  Vilpittömästi  myös kunnioitimme miehiä jotka oman henkensä menettämisen uhalla taistelivat puolestamme yhteistä vihollista vastaan.

Nyt tämä tarina on lopullisesti ohi. Jäljellä oli enää Asta Malve, Aavo Malven leski, jota olimme päättäneet auttaa loppuun saakka. Delegatio, joka oli viemässä Astalle tavanomaista joulurahaa, sai kuulla hänen siirtyneen tuonen rajan tuolle puolen. Suruviesti ei ollut tavoittanut suomalaisia ystäviä, omaiset eivät olleet ilmoittaneet tapahtuneesta, joko osoitteitten puuttumisesta, tai jostain muusta syystä johtuen.

Toivotan Astalle kaikkea hyvää. Hän ennätti nähdä ja kokea vapaan Viron, ja tiesi lastensa voivan nyt elää siellä pelkoa tuntematta. Missä hän sitten nyt lieneekin, siellä ei ole eriarvoista yhteiskuntaa, ei pelkoa, eikä sortajia.  Lepää rauhassa Metsäkalmiston mäntyjen ja hiekkakumpareitten suojeluksessa.