Viime sunnuntain Hesarissa oli juttu joka hätkähdytti. Saksalainen tunnettu lastenpsykiatri Michael Winterhoff on kerännyt vuosien ajan huomioita lasten kehittymisestä ja tullut siihen tulokseen, että he ovat kurittomia, vastuuttomia, narsistisia ja useat jääneet psyykkisessä kehityksessään noin puolitoistavuotiaan lapsen tasolle. Tämmöisiä kehityshäiriöitä mm. Saksan lapsilla on 50-70 prosentilla. Lapset ovat ottaneet vallan vanhemmiltaan, ovat kurittomia,epäempaattisia, käyttäytyvät koulussa katastrofaalisesti, ovat aggressiivisia, eivätkä kykene täsmällisyyteen, mikä on työelämän oleellisin asia ja näin ollen lopulta syrjäytyvät yhteiskunnasta. -Tämä on kulttuurimme tuho, kirjoittaa Winterhoff.

Periaatteessa kaikki tämä on ollut havaittavissa myös suomalaisessa kulttuurissa. Perheissä eletään lapsen ehdoilla, kieltoja, rajoituksia ja tapakasvatustakin kartetaan jotta lapsi ei lakkaisi rakastamasta vanhempiaan. Lapsia ei kielletä eikä komenneta, vaikka niin välttämättä tarvitsisi tehdä ja siten tarjota lapselle turvallisia rakenteita elämään.

Seuraukset ovat kauaskantoisia. Jos koko uudesta sukupolvesta yli 50 prosenttia tulee olemaan ongelmatyöllistettäviä, tulevaisuus todella näyttää katastrofaaaliselta. Kustannukset yhteiskunnalle ovat valtavat; sosialikuluina, työttömyyskorvauksina, rikollisuutena, sairauskustannuksina. Lisäksi tuottava työ on vaarassa siirtyä sinne, missä on tekijöitä, Aasian maihin ja muualle. Vierastyöläisetkin on pakko toivotta tervetulleiksi, haluttiinpa sitä tai ei.

Suomessakin kouluissa tilanne on jo nyt karkaamassa hallinnasta. Lapset ovat suurelta osin isoissa kouluissa opettajakunnan käskyvallan ulkopuolella. Joissain luokissa normaaliksi luokiteltavia lapsia on enää vain pari -kolme. Vika ei ole suinkaan kouluissa vaan vanhemmissa. Koulujen tehtävänä on opettaa, kotien tehtävänä on kasvattaa normaalisti käyttäytyviä lapsia. Missään vaiheessa kasvatusvastuuta ja -tehtävää ei ole annettu koulun tehtäväksi.

Kouluille pitäisi palauttaa kiireesti takaisin keinot ojentaa ja rangaista oppilaita, ilman uhkaa joutua pienimmästäkin asiasta rangaistusvastuuseen. Ei ole missään tapauksessa oikein, että opettaja itkee helpotuksesta koulupäivän päätyttyä. Työpaikkana sellainen koulu on hirvittävä, eikä opetuksen tuloksillakaan tuskin voi kukaan ylpeillä.

Sukupolvi jota edustan, syntyi heti sotien päätyttyä. Toimeentulo oli jokaisella niukkaa, ja  kaikesta oli puutetta.Vanhemmat eivät joutaneet kerjäämään lapsiltaan rakkautta, eikä sellaiseen ollut tarvettakaan. Lapset kasvoivat "siinä sivussa", osallistuen töihin ja askareisiin pienestä pitäen. Kaikista puutteista huolimatta, tai ehkä juuri siksi,  lapsista kasvoi henkisesti vahvoja ja realistisesti elämään ja työhön suhtautuvia aikuisia. He pystyivätkin kohottamaan Suomen yhdeksi maailman parhaimmista maista. Nyt en valitettavasti usko uuden sukupolven pystyvän enää samaan.

Toivottavasti olen väärässä!