Ihan äskettäin tuli hankittua kirja, joka kertoo 1930 luvulla Heinävedellä tapahtuneesta "kyyydityksestä", joka päättyi ikävimmällä mahdollisella tavalla, silloisen Heinäveden kunnan kunnallislautakunnan puheenjohtajan Onni Happosen murhaan.

Elettiin aikakautta, jossa kansalaissodan jälkeen oli olemassa monenlaisia kaunoja . Muistot elivät vielä tuoreina, kostomentaliteettia oli puolin ja toisin. Vapailla ja ilmeisen rikkeettömillä vaaleilla oli valittu niin eduskunta kuin kunnallishallintokin. Virkamieskunta ja oikeuslaitoskin olivat kuitankin ilmeisen korruptoituneita ja kyvyttömiäkin hoitamaan tehtäviään. Vahvemman oikeus pyrki usein käymään yli muun oikeuden.

Heinävetinen tilallinen Onni Happonen oli ilmeisen oikeamielinen ja rehti mies, jolla oli vankka oikeustaju. Kunnallispolitiikka -30 luvulla oli todellista taiteilua, toisaalta oli olemassa kohtuullisen varakas väestönosa ja toisaalla äärimmäinen köyhyys. Politiikan kiemurat Heinävedellä johtivat viimein tilanteeseen jossa oikeisto vaati kaikkia vasemmistopuolueiden edustajia, myös Onni Happosta vaikka hänellä ei minkään puolueen jäsenkirjaa ollutkaan, eroamaan kunnanvaltuuston jäsenyydestä. Suurimpana pontimena asiassa oli ilmeisesti se, kun paikallinen nimismies tuomittiin maksamaan Happoselle huomattavat korvaukset käräjille päätyneestä tien kunnostusurakasta.

Kesken kunnanvaltuston kokousta, samaisen nimismiehen suojeluksessa, Onni Happonen raastettiin satojen ihmisten silmien alla autoon, joka läksi viemään Happosta hänen viimeiselle matkalleen. Mies hävisi sille tielleen, poliisi ei ymmärrettävästi saanut aikaan mitään selvyyttä asiassa. Tapahtui nimismiehen vaihdos. Uudeksi nimismieheksi tuli Valentin Soinne, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Suomen vankeinhoidon ylimpänä virkamiehenä.

Soinne tutkijoineen selvitti jutun ja Happonen löytyi vuoden päästä  suohaudasta murhattuna. Järjestyissä hautajaisissa oli paikalla monta tuhatta ihmistä, joittenkin muistelijoiden mukaan enemmän kuin Heinäveden kunnassa oli asukkaita. Niin katkera oli luokkaviha vielä silloinkin, että hautajaisseppeleetkin löytyivät seuraavana aamuna aidanseipäistä ja jopa lampaitten kaulaan ripustettuna ja hautapaadeksi piti hankkia niin iso kivi, ettei sitä millään saatu liikutettua.

Oikeudenkäynnin jälkeen vankilaan tuomittiin vielä väärä mies. Hän vapautui sodan alettua vakilasta, soti sotansa kunniallisesti ja jäi puolustusvoimien palvelukseen. Hänen kertomuksensa oli, että hänelle luvattiin lusimisesta ruhtinaallinen korvaus ja hänen äitinsä huollettaisiin loppuun saakka. Korvausta hänelle ei kuitenkaan koskaan ilmeisesti maksettu. Jäätyään eläkkeelle armeijasta, hän ilmeisesti ryhtyi perintätoimiin ja otti yhteyttä mm. Valentin Soinneen sopien hänen kanssaan tapaamisen Helsingissä. Tapaamisessa hän vain ajoi odottavan Soinnen ohi tuntemattomassa autossa ja kuoli "tapaturmaisesti" kohta sen jälkeen.

Tapauksen tekee mielenkiintoiseksi allekirjoittaneelle ilmeinen sukulaisuus mainitun Onni Happosen kanssa. Äitini puolelta olen lähtöisin samasta "Happosten klaanista".

Kehitys maassamme kehittyy nykyäänkin jossain määrin tuohon -30 luvun suuntaan. Tuloerot kasvavat, köyhyys lisääntyy vuosi vuodelta enemmän. Politiikot ovat täydellisesti vieraantuneet kansan enemmistön todellisuudesta. Oma raha ja yhteiskunnan raha ovat käyneet kokonaan eriarvoisiksi. Nykypolitiikko suree varmasti enemmän viemärinrakoon pudonnutta omaa euroaan kuin huonon tai harkitsemattoman päätöksen takia hukkaan mennyttä yhteiskunnan miljoonaa. Eipä juuri uskalla ajatellakaan, mitä viimein voi olla tuloksena, ellei politiikan suunta oleellisesti muutu. Jokaisen politiikon kannattaisi lukea opiksi ja ojennukseksi kirja .Happosen Tapaus