Vanhetessa tulee väkisinkin vastaan tunne, että lähes kaikki ystävät ja tuttavat alkavat sairastella, kuka mitäkin. Todennäköisemmin tapaa tuttuja ja naapureita terveyskeskuksen käytävillä tai sitten apteekissa. Jututkin alkavat yleensä kysymyksellä:  -kuinkas olet voinut viime aikoina?

Siinä sitten vertaillaan, kellä menee kaikkein kurjimmin, kuka syö mitäkin troppeja ja ketä kolottaa kovimmin.  Ulkomaan matkailussa vertaillaan yleensä vain Viron kylpylöitä, jotkut varakkaimmat kertovat olleensa Kanarialla talven viimoja paossa.

Kaikkein vaarallisinta näyttää olevan piipahtaminen terveyskeskuksessa, niinsanotusti "kontrollikäynnillä". Käväisin kontrollissa tuossa pari viikkoa sitten. Ihan terveenä poikana sinne menin, jos ei nyt oteta lukuun ohitusleikkauksia, aivoinfarktia tai rytmihäiriöitä sydämessa. Poistultuani sairastin sitten diabetesta ja elämä muuttui kurjaksi. Pois kaikki hyvät, suklaat, karamellit, rasvaa tirisevät makkarat, limsat ja liköörit. On siinä meikäläisellä opettelemista vissyvedelle, kurrille, kaurapurolle ja monelle muulle söpötykselle, joissa ei ole mitään makua ja tuskin nälkäkään lähtee.

Sanovat kyllä, että kaikkeen tottuu, vaikka aidanvitakseksi. On kuulemma vain pelkkä aikakysymys.

Naapurissa kortteeraa kesäisin yli kahdeksankymppinen herrasmies, joka ei sairasta yhtään mitään. Kysäisin hänen vaimoltaan, mistä näin hyvä kunto on peräisin?  Ei kuulemma mene lääkäriin, ennenkuin henki menee.  Hyvä konsti, olisi pitänyt ottaa aikanaan opiksi.