Voi Valkealaa !

 

Äänestykset on käyty ja Valkeala on päättänyt liittyä perustettavaan suurkuntaan. Ihmeen helposti vanhan ja maineikkaan kunnan lopettaminen näyttää käyvän. Kaikista puolueista ainoastaan kristillisdemokraatit, Sakari Smedsin suulla, toivat vakuuttavasti esille kantansa oman kunnan säilyttämiseen. Vahinko vain, että puolella valtuutetuista oli kuulolaite unohtunut kotiin.

Tulevaisuudessa Valkealassa käydään kuntaliitoksesta kovaa keskustelua, erityisesti

keskustan kannattajien riveissä. Keskustan rivit hajosivat kohtalokkaalla tavalla ja se tulee näkymään puoluetyössä pitkän aikaa, koska valtaosa puolueen kenttäväestä kannatti itsenäisenä säilymistä.

                      Päätös on nyt tehty ja se on lopullinen, peruuttamaton. Nyt on aika ryhtyä minimoimaan kaikin keinoin päätöksen tuomia haittoja. On lakattava puristelemasta nyrkkejä taskussa ja yritettävä sopeutua tilanteeseen  Ehkäpä, vaikkakin suuresti epäilen, kymmenen vuoden kuluttua siunailemme todella loistavasti tehtyä päätöstä.

                                           

                                            Veikko Kärkkäinen