Uusi uljas Kouvolan kaupunki teetti konsulttitoimistolla kouluverkkoselvityksen, tarkoituksena etsiä säästöjä kouluja lopettamalla. Konsultti päätyi ehdottamaan kerralla 15 koulun lopettamista. Valtuusto  sitten aikanaan päättää, mitä tapahtuu.

Ehdotus on aivan linjassa nykyisin vallalla olevan säästämisbuumin kanssa. Palveluista säästetään, hinnasta välittämättä. Tulevaisuuteen katsominen on kokonaan unohdettu. Säästetään ja karsitaan niin kauan, kun viimeinenkin säästämiskohde on lopetettu. Joillakin alueilla, varsinkin maaseudulla,  on jo päästykin melko pitkälle, viimeisenä kulkeva valojen sammuttaja alkaa jo joissain kylissä tulla näkyviin.

Valkealassa tehtiin noin 10 vuotta hyvin aktiivista työtä maaseudun kehittämiseksi. Työ alkoi kantaa viimeisinä vuosina todella hyvää hedelmää. Kunnan maaseutukyliin rakennettiin innolla, rakennuslupia lunastettiin sinne enemmän kuin kaava-alueille. Kunnan asukasluku kasvoi kaikista muista lähikunnista ja -kaupungeista poikkeavasti. Ihmisten toimeliaisuus kyläyhteisöissä lisääntyi ja yleisesti oli nähtävissä, että määrätietoisella työllä pystyttiin vaikuttamaan koko kunnan ja varsinkin maaseutukylien kehittymiseen.

Kuuden kunnan lähes väkisin tehty  kuntaliitos lopetti kertaheitolla entisen Valkealan alueen kehittymisen. Jotkut voivat syyttää lamaa, mutta se ei asiaa selitä. Alueen väestömäärän kasvu todennäköisesti on loppunut, rakennuslupamäärät niin taajamissa kuin maaseutukylissäkin ovat laskeneet. Yleinen alakulo ja purnausmieliala tuntuvat päässeen vallalle.Uudella kaupungilla on ollut  tarjolla juuri sitä, mitä odotettiinkin, lakkautuksia, vähennyksiä, maksujen korotuksi, säästöjä... Ainoa parannus, jonka olen huomannut, on linja-autojen kaupunkilippu, joka on nyt voimassa koko uuden kaupungin alueella. Valitettavasti samalla kyllä vähennettiin autovuoroja reippaasti.

Lueskelin tuossa äskettäin  Suomen Kuvalehteä viime keväältä. Lehdessä kerrottiin tarinaa Puumalan kunnan Hurissalon kylästä, joka on kohtuullisen tuttu kylä kirjoittajalle. Työvuosina siellä tuli useinkin piipahdettua. Kylässä sijaitsi Puumalan kunnan viimeinen kyläkoulu, muut olivat kokeneet lakkautuksen jo aiemmin. Kylällä kävi kuitenkin ihmeellinen onni. Uukuniemeläiseltä pientilalta oli aikoinaan lähtenyt Englantiin töihin Heikki Viitikko -niminen mies. Elokuussa 2007 Viitikon perhe myi siellä omistamansa yhtiön ja muutti takaisin Suomeen, nyt  Puumalan Hurissaloon. Siellä olisi hyvä kasvattaa lapset pienessä kyläkoulussa ja viettää toimeliaita  eläkepäiviä maaseudun rauhassa.

Toisin kuitenkin kävi. Kunta päätti lopettaa koulun juuri kun Viitikot olivat asettuneet kylään. Koko kylä hurjistui, kertoo Viitikko. Hänellä oli rahaa ja hän päätti ryhtyä tekemään asialle jotakin. Monenlaisten kommervenkkien jälkeen kunta perui lopettamispäätöksen. Heikki Viitikko alkoi rakennuttaa kylälle asuntoja lapsiperheille, luomaan  työpaikkoja, toimimaan  pääomasijoittajana yrityksille, joilla sijaintipaikka voi olla mm Hurissalossa.Tarkemmin ajatellen; kaikki niitä toimia, joita kuntakin olisi voinut tehdä. Heikki Viitikon mielestä aina löytyy muuttamaan halukkaita,  koulutettuja, hyvätuloisia ihmisiä, joille tärkeää on päästä pois kiireestä luonnon ja kyläkoulun turvalliseen rauhaan.

Tähän saakka kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Koulu toimii edelleen ja kylän ainoa kauppakin on vankalla pohjalla. Kyläläisten usko ja toimeliaisuus on jälleen herännyt. Hatunnoston arvoinen mies, toivottavasti hän joskus vastaan tulee.

Pienten koulujen lakkautuksilla säästetään  vain marginaalisia summia. Samalla kuitenkin usein tuhotaan koko laajan koulunkäyntialueen  tulevaisuus. Ei juuri kukaan nuoripari enää muuta sellaiseen kylään, jossa koulua ei ole. Toisaalta sellaisia perheitä löytyy ihan varmasti, jotka olisivat valmiit muuttamaan pienen kyläkoulun toiminta-alueelle, jos saisivat takeet koulun säilymisestä. Työmatka ei ole mikään este nykyisin, monissa töissä sillä ei ole juurikaan  mitään merkitystä. Rauhallisella, turvallisella ja luonnonläheisellä asuinpaikalla sitä vastoin on monen mielestä ensiarvoisen tärkeä merkitys.

Toivottavasti Heikki Viitikon kaltaisia näkijöitä ja ymmärtäjiä löytyy Kouvolan valtuutetuista enemmistö. Pelkkä ennusteisiin uskominen ei ole aina järkevin peruste hyville päätöksille. Varsinkin negatiivisilla ennusteilla on kyllä taipumus toteuttaa itseään. Viisaan päättäjän on pystyttävä näkemään myös tulevaisuuteen, pienten säästöjen edelle menevät aina alueen  kehittyminen ja nykyisten ja tulevien asukkaitten yleinen tyytyväisyys.