Miltei jokainen yhdistys joutuu ainakin muutaman kerran vuodessa laatimaan erilaisia tiedotteita ja kutsuja jäsenistölleen. Tieto talkoista,tapahtumista ja kokouksista on saatava jokaiselle perille ajoissa.

Vanhat hyvät tiedoituskeinot, henkilökohtaiset kirjeet, tolppailmoitukset ym. ovat edelleenkin käyttökelpoisia, vaikkakin jo vähän vanhentuneita, kalliita ja  työteliäitä.

                      Niitten rinnalle ovat viime vuosina  ilmestyneet sähköpostilistat, jotka avaavat

kokonaan uuden  aikakauden tiedottamiseen. Ne ovat halpoja ja nopeita, parhaassa tapauksessa tieto on koko jäsenistöllä muutamassa minuutissa päätöksen syntymisestä, sekä mahdollistavat myös kuvien, mainosten yms. lähettämisen  koko yhteisölle.

 

Listan laatiminen on kohtuullisen helppoa. Tarvitaan listan hoitaja, joka kasaa osoitteet ja ottaa muilta vastaan lähetettävän materiaalin. Osoitteet kootaan sovitun nimiseksi ryhmäksi, jolloin tiedotteet saadaan lähtemään kaikille

samalla napin painalluksella.

 

Valkealan kylillä sähköpostilla tapahtuva tiedottaminen on vielä melko vähäistä. Verla on selvä edelläkävijä, siellä tiedotus on toiminut jo usean vuoden ajan ja listan osoitteisto on paisunut pitkälti yli sadan. Kääpälässä on tiedotuslista toiminut kolmisen vuotta, osoitteita on kylän kokoon nähden mukavasti, lähes kuusikymmentä.

 

                                                                                   Sähköpostilistojen tulo on mahdollistanut tiedottamisen myös kylien kesäasukkaille, kun ei haittaa ollenkaan missä kukin asuu. Sähköpostiviesti singahtaa yhtä nopeasti      naapurille, kuin Helsingissä asuvalle kesäasukkaallekin.  Asioista perillä olevan kesäasukkaan saa helpommin mukaan kylän toimintaan.  Myös kylästä pois muuttaneet tuntevat yleensä lukkarinrakkautta entistä kotikyläänsä kohtaan ja liittyvät mielellään kylän tiedoitusverkkoon. Muunmuassa Kääpälässä kaukaisin viesti  taitaa matkata Argentiinaan asti.

 

 Kattavan sähköpostitiedottamisen esteenä on vielä tänään kotikoneitten puuttuminen osalta talouksista. Laajakaista löytynee kuitenkin tänä päivänä jo yli 70  prosentista  haja-asutusalueenkin talouksista. Lopuille  tiedoitus on tarvittaessa hoidettava entisin keinoin. Kylille viime vuosina rakennetut ilmoitustaulut ovat tällöin vielä    korvaamattomana apuna.