Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti 31.8.2009 pitämässään kokouksessa niputtaa kaikki kaupungin omistamat energiayhtiöt yhteen. Emoyhtiöksi korotettiin nykyinen KSS-Energia.
Hyvä päätös. Erilaisia synergiaetuja on laskettu syntyvän noin 1,5 miljoonaa euroa / vuosi, joka on kieltämättä iso raha nykyisen laman vallitessa.
 
Asiaa kannattaa ajatella kuitenkin vähän tarkemmin.Uusi yhtiö joutuu aloittamaan toimintansa melko velkaisena. Se joutuu tulouttamaan kaupungille heti puolet pääomarahaston pääomasta (35 m€ ), loppu 17,5 m€ jää lainaksi, josta se joutuu maksamaan lyhennyksiä ja korkoja. Todennäköisesti KSS Energian kassasta tuskin löytyy tuota ensimmäistäkään puolikasta, vaan sekin on otettava lainaa. Rahastotuloutusten jälkeen maksettavaa jää vielä pahimmillaan jopa 22 m€, joka uuden yhtiön on maksettava kaupungille kymmenessä vuodessa korkoineen. Pahimmillaan velan määrä voi nousta siis 57,0 miljoonaan euroon.
 
Melkoinen määrä maksettavaa uudella yhtiöllä ensimmäisinä 10 vuotena!  Lisäksi valtuusto linjasi
tulevien vuosien tavoitteeksi saada yhtiöstä vielä vuosittaisena tuloutuksena entisen määrän, noin 4-6 m€ , suoraan kaupungin kassaan. Todennäköisesti myös uuden yhtiön johtotason henkilöitten palkkoja ja bonuksia täytyy nostaa vähintään samankokoisten energiayhtiöitten johdon ansioitten tasolle.
 
Mistä sitten uudelle yhtiölle rahat mm. velkojen ja kaupungin vaatimien tuloutusten maksuun?
Synergiaetuja laskettiin syntyvän 1,5 m€ , mikä oletettavasti on optimistinen arvio. Rahaa on saatava tekemällä hyvää liiketaloudellista tulosta. On myytävä energiaa ja palveluita sellaisilla hinnoilla, että tulosta jää. Valtuusto viisaana kirjautti pöytäkirjaan ponnen, jossa se ilmoittaa pitävänsä tärkeänä energian hintojen säilymisen kilpailukykyisellä tasolla. Se on todennäköisesti tulevaisuudessa pelkkää sananhelinää, uusi yhtiö hinnoittelee vastakin tuotteensa liiketaloudellisiin faktoihin nojautuen.
 
Mielestäni ainakin tuleva emoyhtiö on jo nyt varautunut tulevaan. Muutamana viime vuotena KSS Energia on, kunnnille maksetuista tuloutuksista huolimatta, ollut yksi kilpailukykyisimmistä sähköyhtiöistä maassamme. Tänä päivänä vierailu Energiamarkkinaviraston nettisivuilla kertoo jotain muuta. Esimerkiksi n. 10000  kwh kuluttavan sähkölämmitteisen talon ,(perussähkö, 2 v. sopimus) vuotuinen energialasku on halvimman tarjoajan tarjouksessa n. 19 prosenttia edullisempaa!  Herkästi herää ajatus, että fuusion paisuttamat kustannukset on jo nyt lisätty pitkien sopimusten hintoihin.
 
 Kouvola on nyt herkästi ajautumassa piiloverotuksen aikakauteen. Se on siinä mielessä huono suunta, ettei se kohtele kaikkia tasapuolisesti. Sähkö, vesi ja lämpö ovat ihmisen perustarpeita. Mitä vähäisemmät tulot perheellä on, sitä suurempi osuus tuloista menee juuri näiden hyödykkeitten hankintaan. Sähkön energiosuuden voi aina sentään kilpailuttaa, kaukolämpö, kaasu ja vesihuolto ovat 100 prosenttisessa monopoliasemassa. Kaikki kaupunkilaiset eivät edes asu saman energiayhtiön toimialueella ja näin ollen välttyvät piiloveroilta.
Toisaalta järjestelyt kohentavat kummasti Kouvolan kaupungin taloutta, varsinkin seuraavina 10 vuotena. Lisäksi oli onnekasta, että ei sentään ryhdytty kauppaamaan energiayhtiöitä vapailla markkinoilla, jolloin olisi tapettu lypsävä lehmä lopullisesti.
 
Jos se ketään lohduttaa, niin kuntien, lähinnä energiayhtiöittensä avulla, harrastama piiloverotus lisääntyy maassamme koko ajan. Esimerkiksi Helsingin Energia piiloverottaa helsinkiläisiä vuosittain 250 miljoonalla eurolla!  Keskustelu piiloverotuksen moraalista käykin kuumana joissain osin Suomea, eikä syyttä.
 
 
Päätökset Kouvolassa on nyt kuitenkin tehty, aika näyttää kuinka viisaita ne olivat.
 
Veikko Kärkkäinen